Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Imelät rakkauskertomukset saavat jo jäädä – 98-vuotias paljastaa virkeytensä salaisuuden

Taivassalolainen 98-vuotias Ester Varjonen empi vuosi sitten Vakan haastattelussa, mahtaisiko hän jo jättää perunan istuttamatta. Miten siinä viime kesänä kävi? – Eikö minulla mahtanut pari riviä perunaa silloinkin olla saran päässä. Kuukausi sitten muutitte kodistanne, jossa olitte asunut yli 65 vuotta. Millä mielin lähditte palvelutaloon? – Tietysti se on vähän haikeaa. En ole sen jälkeen käynyt kotona kertaakaan. Olen ajatellut, että on parempi, kun antaa olla näin vaan. Yksi etappi on takanapäin. – Tulin kotona toimeen, mutta yksinäisyys rupesi tuntumaan. Laitos on tietysti laitos, mutta ei täällä kenenkään toisen huusholliin ole tarvinnut muuttaa. Saapuessanne Taivassaloon keväällä 1941 ajattelitte, että olette tullut paratiisiin. Millainen paratiisi Taivassalo on? – Kun tulin, omenapuut kukkivat, ja se oli ihmeellistä. Nythän kotiseudulla Polvijärvelläkin on jo omenapuita. Ehkä ilmasto on muuttunut tai ihmisille on tullut enemmän uskallusta istuttaa omenapuita, luumupuita ja muita. – Mahtaako paratiisia oikein löytyäkään, se on vain ihmisten mielissä. Ihan samalla tavalla täällä oli työtä ja tehtävää kuin kotiseudullakin. Murre vain oli vähän aikaa semmoinen, ettei ihan pysynyt perässä. Mikä on ollut oudoin taivassalolainen ilmaisu? – Se, että sitä tai tätä tehdään huomel huomenta. Nopeasta puheesta en meinannut sitä aluksi millään ymmärtää, mutta se sitten selvisi. Se tarkoittaa huomenaamulla. Miten paljon tulee nyt seurattua uutisia koronapandemiasta? – Ei täällä siitä keskustella, mutta kun televisio on auki, niin kyllä siitä koronastakin ollaan tietoisia. – Aluksi päivällinen syötiin kaikki yhdessä, ja nyt sitten jokainen syö kopissaan. Meneehän se niinkin, mutta puhekaveria ei sitten ole. Myöskään yhteistilaisuuksia ei ole ollut, ja olemme mahdollisimman vähän lähikosketuksissa niin kauan kuin tätä eristystä on. Onko juttukavereita riittänyt? – Yleensä länsisuomalaiset ovat paljon pidättyväisempiä kuin karjalaiset, joten siinä mielessä vähemmän, mutta kyllä täällä puhekaverinkin löytää. Välillä istumme aulassa puhelemassa. Harrastatte lukemista. Mikä kirja nyt on työn alla? – Sain juuri päätökseen Johannes Virolaisen kirjan Sanoi Paasikivi. Olen kaikkiruokainen, mutta enää en ole viitsinyt lukea mitään imeliä rakkauskertomuksia. –  Riitta tuo ja vie minulle kirjoja, hän tietää makuni. Olen nyt lukenut koko pinon, viisi kirjaa ja lehtiä. Ilmeisesti kirjastoonkaan ei ole vähään aikaan päässyt. Mikä on 98-vuotiaan virkeyden salaisuus? – Olen sitkeää sukua. Äitini oli pikkuista vaille 100 vuotta, kun hän vielä hoiti kaikki asiansa ja oli ahkera lukija. Hän näki lukea ihan viimeisiin saakka – suurennuslasin kanssa kylläkin.   Ester Varjosen haastattelu 26.4.2019: Piikatyttö lähti itärajalta kokeilemaan elämää Taivassaloon