Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pihojen taistoon osallistui 4700 ihmistä

Birdlife Suomen sunnuntaisessa Pihojen taisto -tapahtumassa yli 4700 ihmistä seurasi lintuja lähes 3000 pihalla eri puolilla Suomea. Tapahtuma korvasi jokakeväisen, koronavirusepidemian vuoksi peruutetun lintutornitapahtuman, Tornien taiston. Uuden tapahtuman suosio yllätti järjestäjän, sillä perinteiseen lintutornitapahtumaan on osallistunut 2000–2500 ihmistä. Pihojen taiston ideana oli tarjota mielekästä ja turvallista tekemistä tämän kevään poikkeusoloissa sekä kannustaa tarkkailemaan lähiluontoa. Pihojen taistossa lintuja tarkkailtiin lähtemättä kotoa mihinkään. Kotipihassa tai mökillä havainnoiden yritettiin löytää mahdollisimman monta lintulajia kahdeksantuntisen tapahtuman aikana. Lintuja sai havainnoida aamuviidestä alkaen. Pihoista havaittiin keskimäärin vähän yli 20 lintulajia.