Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Tavastilan museopäivän tukinuittonäytös nauratti ja kiinnosti väkeä

Tavastilan kotiseutumuseolla Mynämäessä on juhlittu museopäivää jo vuosikymmenten ajan heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tällä kertaa juhlaan oli vielä erityinen syy, koska museo juhlisti 50 vuoden ikäistä taivaltaan. – Kotiseutumuseon idea esiteltiin kotiseutuyhdistyksen johtokunnassa 1963. Museolle ajateltiin aluksi täysin eri tonttia ja rakennuksia olisi siirretty sinne. Lopulta kysyimme Tavastilan koulua museokäyttöön Mietoisten kunnanvaltuustolta ja lupa heltisi, Mietoisten kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Punta kertoi. Tavastilan vanhat koulurakennukset olivat saaneet purkutuomion. Rakennusten katot olivat huonossa kunnossa ja rakennusten maalipinta lohkeili. Osa rakennuksista oli vuokrattu ulkopuolisten käyttöön. Mamsellimylly siirrettiin pihapiiriin Taivassalosta. – Kerjäsimme rahaa, puutavaraa ja talkooväkeä, jotta saimme rakennuksille ehjät katot. Kunta rahoitti myöhemmin useita Tavastilan kunnossapitoprojekteja ja ovet aukesivat yleisölle vuonna 1968, Punta totesi. Museon pihapiiriin oli sunnuntaina kerääntynyt runsaasti väkeä seuraamaan Pirkka-Hämeen jätkäperinne ry:n tukinuittonäytöstä. Perinneryhmä toi esille vanhaa metsä- ja uittoperinnettä 1880–1960-luvulta. Ajalta, jolloin työt tehtiin lihasvoimin ja koko kylän talkoohengellä. Mynäjoessa on uitettu tukkeja vielä 1950-luvulla, joten jätkäperinteen esitys sopi maisemaan mainiosti. Ennen tukinuittoa oli sopivasta, nuoresta ja suorasta puunrungosta muokattava keksi. Päähän vuoltiin puukolla terävä kärki, johon sepän takoma uittohaka kiinnitettiin yhdellä taotulla hakanaulalla. Ohenevaan latvukseen taivutettiin puunrungosta solmu, jotta keksi ei luiskahtaisi märistä käsistä niin helposti veteen. – Onhan tämä sellainen työsuojelullinenkin kysymys. Ei tukin päälle kiivetä noin vain huitomaan, ohjeisti jätkäperinneyhdistyksen 78-vuotias puheenjohtaja Olli Lehto. Esityksen juontanutta Lehtoa kutsuttiin porukan kympiksi, koska hän oli 14-vuotiaasta eteenpäin tienannut leipäänsä Längelmäveden tulvavesistön uittotöissä. Seuraavaksi Mietoisissa esiintyvän jätkäporukan oli aika vääntää kuusesta närelenkkejä. Ranteen vahvuiset näreet taivutetaan miesvoimin sekä tukin ja vipupuun eli rykikapulan avulla solmulle, jonka avulla uittopuomit lopulta kiinnitetään toisiinsa. Ensimmäisen kahden närelenkin vääntämiseen jätkäperinteen edustajat saivat kulumaan puolisen tuntia aikaa. – Näitä pitäisi oikealla työmaalla vääntää satakunta kappaletta. Niillä merkattiin kyläläisille vesialueen uittoreitti. Oikein suurella uittoalueella oli miehet erikseen vääntämässä näresolmuja ja toiset erikseen juoksemassa tukkien päällä, Lehto selvensi. Ilkka Kyttälä ja Antti Järvensivu väänsivät hiki hatussa itsepäistä närettä mutkalle. Lehto heitti miehille, että pitäisikö taskuihin lisätä kiviä, jos oman kropan paino ei enää riitä työntekoon. – Voimme tosin yleisöstäkin ottaa erityisen varakkaita miehiä tukin juurakon päälle seisomaan, jotta tukki, jonka ympärille närettä väännetään, pysyisi paikoillaan. Olisiko kenelläkään kolikoita taskuissaan, Lehto nauratti. Kuusen runko oli lopulta väännetty tiukalle solmulle ja viimeiseksi puun syyt ja jänteet tapettiin vääntämällä solmun häntä vielä päinvastaiseen suuntaan. Tässä vaiheessa näreestä irrotettiin rykikapula ja kirveen hamarapuolella lyötiin solmukartio irti tukipuun päästä. – Näin näre saadaan taipumaan tukinuittajien tahtoon ja laiskaksi tapettua puuta voidaan varastoida solmimistarkoituksiin, Lehto lisäsi. Laiskaksi pakotetulla näreellä solmittiin uittopuomien päät kiinni toisiinsa ja siitä syntyi susikko. Näreillä ketjutettujen puomien avulla uittomiehet saivat pidettyä uitettavat tukit kasassa.