Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Virtuaalisilitys lapsenlapsenlapselle – Vehmaan Margareeta-koti sai tablettilahjoituksen

Vehmaan Margareeta-kodissa viime kesästä asti asunut Aini Suovanen oli vapun aikaan kovin iloinen. Hän pääsi näkemään upouuden tablettitietokoneen kautta ensimmäistä kertaa lapsenlapsenlapsensa, joka syntyi kolme viikkoa sitten Vehmaalla asuvan Jenni Mäkisen perheeseen. – Meillä on täällä tällainen kauan toivottu pieni ihminen. Saimme soiton Sinisiivestä, ja pääsimme puhumaan videopuhelua mamman kanssa. Hän kuulosti ilahtuneelta ja oli tosi tyytyväinen, että näki meidän pienen, Mäkinen kertoo. Ennen koronarajoituksia Jenni Mäkinen vieraili äidinäitinsä luona Margareeta-kodissa kerran tai pari viikossa. Nyt jo viikkojen ajan yhteyttä on pidetty pelkästään puhelimitse. – Olisi tärkeää, että mamma pääsisi pitelemään vauvaa myös sylissä ja silittämään, mutta en tiedä, koska se tapahtuu. Onneksi on nyt videopuhelumahdollisuus, tuore äiti kertoo. Suovasen sukulaiset olivat pohtineet, miten pääsisi pitämään jollakin keinolla paremmin yhteyttä kuin perinteisillä puhelinsoitoilla. Ennen kuin he ennättivät suunnitella asiaa sen tarkemmin, Margareeta-kotiin löytyi jo ratkaisu. Vehmaan sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Pirkko Tammelinin aloitteesta Vehmaan Lions Club ja Turun Asennus Team Oy lahjoittivat Margareeta-kodin kaikille kolmelle osastolle tablettitietokoneet, ja Turun Asennus Team Oy kustansi rakennukseen myös langattoman verkon. Sen asennuksesta vastasi kunnan tietohallintoasiantuntija Heidi Kemppainen . – Keskustelimme lautakunnassa koronarajoitusten tullessa voimaan, kuinka yksinäiseksi vanhukset varmasti itsensä tuntevat. Tavalliset kännykät osastoilta löytyivät, mutta ne ovat ihan eri asia. Niissä kuva on todella pieni, ja vanhuksella puhelin tahtoo aina mennä korvalle. Vehmaan Leijonat tarttuivat nopeasti ideaan tablettitietokoneiden hankkimisesta. Tammelin on tyytyväinen lumipalloefektiin, joka idoinnista lähti liikkeelle. – Nyt kun osastoille on saatu verkko, olen kuullut että sinne ollaan hankkimassa myös nettitelevisiota. Sen kautta jumppaohjelmien, jumalanpalvelusten ja muun seuraaminen onnistuu vielä paremmin, hän sanoo.