Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Valkovuokkoja, etähalauksia ja ripaus rakkautta

Toukokuun toinen sunnuntai näyttäytyy tänä vuonna erilaisena. Kiitoksen merkitys näissä poikkeusoloissa ei suinkaan himmene vaan päinvastoin. Jollei päästä kohtaamaan kasvokkain, halaamaan ja olemaan fyysisesti läsnä niin sen merkityksellisempää on kirjein, kortein, kukkasin ja puheluin luotu tervehdys. Lapseni yrittivät kiertoteitä pitkin udella, miten haluaisin viettää äitienpäivää tai mitä toivoisin lahjaksi. Huolta herätti sekin, että saavatko lähteä kauppaan ostoksille, kun heitä ei ole kauppareissuille mukaan otettu koko tänä korona-aikana. Istuimme sohvalle ja kerroin, että äitienpäivä on hyvin merkityksellinen päivä minulle, mutta ei lahjusten takia. Koen, että minulle äitienpäivän kaltaisia päiviä on vuodessa 365 kappaletta. Ihan jokaisena päivänä olen äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla kolmelle lapselle äiti ja kahdelle puoliäiti. Se itsessään on juuri se paras lahja, ihan jokaisena päivänä. Sanotaan, että ei ole äidinrakkautta väkevämpää tunnetta. Se tunne, kun kuulet olevasi raskaana ja kuinka ne ensimmäiset perhosenlepatukselta tuntuvat liikahdukset vatsanseudulla vievät kohti sitä hetkeä kun lapsi lasketaan käsivarsillesi. Siitä alkaa matka, joka on vielä parempaa kuin etukäteen osaa kuvitella. Toki oheismausteena tulee myös aimo annos pelonsekaisia sävyjä ja rinnan alle asettunutta huolta. Saattaa omassa äitiydessään ajoittain huomata tarvetta korjausliikkeillekin. Sitä yllättyy siitä, kuinka vahvat leijonaemon vietit tilanteen niin vaatiessa nostavat päätään ja kuinka riittämätön olo hetkittäin on kaikkien arkiaskareiden keskellä. Vaikka kotona kaikki sujuisi mallikkaasti, niin maailma on kova kotioven tuolla puolen. Siihenkin on lasta valmennettava. Jotta pärjäisi muiden mukana. Kuitenkin niin, että hyväksyisi itsensä ja uskaltaisi olla juuri sellainen kuin on. Takuuvarmaa on, että yllätyksiä ja yllättäviä tilanteita tulee eteen vaikka miten toimisi. Ehkä upeinta äitinä olossa on nähdä, kuinka siitä rakkaudesta alkunsa saaneesta, vastasyntyneestä pienestä ihmeestä kasvaa päivä päivältä itsensä näköinen, upea ihminen. Rakkaus omaan lapseen on jotain niin mittaamattoman suurta ettei sille löydy sanoja. Mutta rakkaus voi olla ääretön myös ilman verisidettä, sen olen puoliäitinä saanut huomata. Siinä nuo rinnakkain kasvavat, vahvistuvat ja omien siipiensä varassa opettelevat lentämään, sekä omat että lainatut, kaikki viisi yhtä omalta tuntuvia ja kaikki yhtä rakkaita. Äidinrakkaus on väkevä tunne, mutta yhtä väkevästi voi äidillisesti rakastaa ilman verisidettäkin. Ja sehän se on upeinta, että rakastavat takaisin ja sikinsokin toisiaankin. Tällaisena aikana kun ei voida istahtaa saman pöydän ääreen lihapulla-aterialle tai kakkukahville niin on syytä muistaa, että valkovuokot ja halaukset lämmittävät mieltä etänäkin, kalenteriin katsomatta. Ripaus rakkautta aamukahvin kanssa nautittuna maistuu oikein hyvältä, joka päivä. Päivi Jalo