Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kesän Crusell-viikko peruttu – Anna Erikssonin konsertit lokakuussa

Uudessakaupungissa heinäkuun lopulle 25.7.–1.8. suunniteltu klassisen musiikin festivaali Crusell-viikko joudutaan perumaan meneillään olevan koronapandemian vuoksi. Crusell-seuran hallitus teki vaikean mutta välttämättömän päätöksen perua tapahtuma tämän vuoden osalta. Tämä olisi ollut 39. kerta, kun Crusell-viikko järjestetään. Festivaalissa oli tarkoitus juhlia Beethovenin syntymäpäivää, josta tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta. Suunnitelmissa oli 28 konserttia, seitsemän mestarikurssia ja yhteensä puolensataa muusikkoa. – Korvaavien tapahtumien järjestäminen kesällä tai tilaisuuksien siirtäminen elokuun puolelle ei katsottu olevan mahdollista, kertoo Crusell-viikon toiminnanjohtaja Petri Hatakka . Myös matkustusrajoitukset uhkasivat vaikeuttaa huomattavasti viikon toimintaa. Kaksi Anna Erikssonin Jos mulla olisi sydän -konserttia siirretään lokakuulle. Sunnuntaille 26.7. ostetut liput käyvät sellaisenaan perjantaina 16.10. ja maanantaille 27.7. ostetut liput lauantain 17.10. järjestettävään konserttiin. Molemmat konsertit ovat Kulttuurikeskus Crusellissa. Tiistaille 28.7. ostetut liput pyritään siirtämään jompaankumpaan konserteista tai tarvittaessa järjestetään vielä kolmas konsertti. Tiistain konserttiin lipun ostaneisiin ollaan suoraan yhteydessä. Muihin viikon konsertteihin Lippupisteen kautta ostetuille lipuille voi hakea palautusta 31.5. Lippupisteen kautta. Kirjakauppa Infosta ostettujen lippujen palautukset hoidetaan Uudenkaupungin kulttuuritoimistosta. Uutuutena Crusell-viikko järjestää talvikonsertteja helmi–maaliskuussa ensi vuonna. Uudessakaupungissa järjestettävän konsertin yhteydessä pidetään myös koululaiskonsertti. Yksi talvikonsertti on ulkopaikkakunnalla.