Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Teräspalveluyhtiö Feon ostaa uusikaupunkilaisen Alusteelin

Suomalainen teräspalveluyhtiö Feon on ostanut Uudessakaupungissa toimivan Alusteelin. Järjestelyn tarkoitus on kasvattaa Feon yhdeksi Suomen suurimmista teräspalveluyrityksistä. Toimitusjohtaja Petri Kalliokoski arvioi, että kauppa piristää suomalaista terästukkuliiketoimintaa, joka kamppailee ylitarjonnan ja koronakriisin synkentämien talousnäkymien kanssa. Kaupasta sovittiin vapun alla. Yhtiöiden yhteenlasketun liikevaihdon uskotaan kasvavan yli sadan miljoonan euron. Alusteel on erikoistunut teräslevyjen tukkukauppaan ja esikäsittelypalveluihin ja Feon on pitkien terästuotteiden markkinajohtaja. Kalliokosken mukaan Feonin tavoitteena on kasvaa yhdeksi Suomen johtavimmista teräspalvelualan yrityksistä. Hän kertoo, että Alusteelin tuotteet ja palvelut täydentävät Feonin nykyistä valikoimaa. – Olemme hyvä yhdistelmä, koska meillä ei ole päällekkäisiä tuotteita. Kaupan myötä pystymme palvelemaan molempien yritysten asiakkaita eli rakennusalan yrityksiä sekä kone- ja laitevalmistajia nykyistä laajemmin. Haluamme, että heillä on mahdollisuus hankkia kaikki tarvittavat terästuotteet samasta osoitteesta helposti ja luotettavasti, kertoo Kalliokoski. Perinteisellä teräsalalla verkkokauppa ei ole ollut kovin yleinen, mutta Kalliokosken mukaan alan digitalisoitumisessa on nähty merkittäviä kehitysaskelia viimeisen vuoden aikana. Samoin koronakriisi tuo muutoksia kaupankäyntiin. – Ala ei ole juurikaan muuttunut viime vuosina ja nyt kaikki kaupankäynti tapahtuukin etänä. On entistä tärkeämpää, että asiakas pystyy hankkimaan terästä sähköisesti, tehokkaasti ja helposti. Feon on ollut tuomassa verkkokauppaa alalle ja panostanut siihen voimakkaasti jo viime vuodet. Hyödyt näkyvät nyt, Kalliokoski sanoo. Suomalainen terästeollisuus on kamppaillut viime aikoina globaalin kilpailutilanteen ja terästuotteiden ylitarjonnan kanssa. – Suomen markkinatilanne vaatii rakenteellisia järjestelyjä. Tämä kauppa piristää koko alaa, sillä parannamme kotimaisten asiakkaidemme kilpailukykyä tarjoamalla tuotteet nopeasti ja kustannustehokkaasti. Pystymme myös tuomaan uusia vaihtoehtoja markkinoille. – Feon ja sen taustalla oleva suomalainen, vakavarainen perheyritys Onvest ovat hyviä omistajia. Tämä kauppa takaa meille edellytykset kehittää toimintaamme. Se mahdollistaa myös nykyistä laajemman myyntiverkoston, sanoo Alusteelin toimitusjohtaja Pekka Putro . Feonin Petri Kalliokosken mukaan uudet yritysostot ovat mahdollisia myös tulevina vuosina. Kaupan myötä Alusteelin toiminta jatkuu ennallaan Feonin tytäryhtiönä. Nykyinen henkilöstö jatkaa työskentelyä osana Feon-konsernia. Alusteel on vakio- ja määrämittaisten terästen tukkukauppaan sekä niiden jatkojalostukseen erikoistunut yritys. Yhtiön päätoimipaikka sijaitsee Uudenkaupungin satamassa. Se työllistää noin 50 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2019 oli 24 miljoonaa euroa. Feonin liikevaihto vuonna 2019 oli 70 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää Suomessa noin 90 henkilöä.