Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantalin työpaja siirtyy etävalmennuksiin

Naantalin kaupungin nuorten työpaja on aloittanut nuorten etävalmennukset koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Työpaja tarjoaa alle 29-vuotiaille naantalilaisille nuorille mahdollisuuden ohjattuun ja tuettuun työntekoon sekä räätälöityyn polkuun koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille työllistymiseen. Toiminta keskeytettiin maaliskuussa koronavirusepidemian ehkäisemiseksi. – Olemme havainneet, että moni nuori oli koronatilanteen takia ahdistunut ja yksinäinen kotona. Osalla on ollut hankaluuksia esimerkiksi päivärytmin ylläpitämisessä. Lisäksi nuorille tuli ansiomenetyksiä, kun he eivät ole päässeet osallistumaan työtoimintaan, kertoo työpajan ohjaaja Micaela Nilsson. Etävalmennukset koostuvat nuorten toimintakykyä ylläpitävistä tehtävistä sekä keskusteluista. Valmennuksia tarjotaan ryhmämuotoisesti kaksi kertaa viikossa neljän tunnin ajan. Ryhmävalmennukset eli pajan livelähetykset ovat nuorille vapaaehtoista toimintaa. Yhteyttä pidetään verkon välityksellä Microsoft Teams tai WhatsApp -sovellusten avulla, joten osallistuakseen nuoret tarvitsevat vain puhelimen tai tietokoneen. Ryhmävalmennusten lisäksi nuorille tarjotaan tarpeen mukaan yksilövalmennusta, työ- ja toimintakykyä tukevaa toimintaa sekä tukea arkeen myös poikkeustilan aikana.