Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Liisan kanssa Ihmemaassa

Olen kummastellut, miksi Lewis Carrollin klassikkosatu lähes 150 vuoden takaa piinaa mieltäni. Tämä outo, asioita päälaelleen kiepsauttava aikako sen tekee? Sadussahan Liisa lähtee seuraamaan vouhottavaa jänistä pimeään kaninkoloon ja nurinkurinen seikkailu alkaa. Itseäni suorastaan vainoaa tuo hössähtänyt kani, joka toistuvasti kaivaa kelloa liivintaskustaan ja hokee: ”Voi hyvänen aika, olen myöhässä!” Siis mistä? Mitä eristyksessä laiskistuneen pitäisi ehtiä? Minua ärsyttää jopa tv-ohjelmien hoputus ”Katso seuraava jakso ennakkoon”. Miksi ihmeessä? Jos koskaan, niin nyt on elettävä tässä-ja-nyt hetkeä. Meidän koronatarinastamme ei voi kiirehtiä ulos. Isäni oli hoppujäniksen vastakohta. Kun tultiin saarimökille Kokkolan edustalle Öjaan, hän repi kellon ranteestaan ja hihkaisi: ”Nyt eletään elämän mukaan, ei kellon tai kalenterin!” Voi että minä yökyöpeli rakastinkaan tuota maagista hetkeä ja siitä alkavaa Robinson Crusoe -elämää. Muistattehan haaksirikkoutuneen autiolla saarella? Nyt me elämme keskellä tuota tarinaa. Varoittamatta korona ajoi koko ihmiskunnan haaksirikkoon. Elämme autiota saarta, tietämättä milloin pääsee pois. Miten selvitä, kun päivät seuraavat nimettöminä toinen toistaan? Kuinka kiittää avusta tuntematonta Perjantaita? Miten itse auttaa muita? Koronatarina on vielä täysin kesken. Varmaa kuitenkin on, että nämä viikot ja kuukaudet tulevat taltioitumaan kirjallisuuteen ja kaikkeen taiteeseen – eivät viihdyttävinä digiversioina, vaan väkevästi elettyinä ja koettuina. Kirjottajakursseja vetäessä on annettava armoton ohje: Älä päästä päähenkilöäsi vähällä. Saduissahan prinsessaa havitteleva nuorukainen joutuu suoriutumaan lähes mahdottomista tehtävistä saadaksensa prinsessan ja sen puolet valtakuntaa. Vasta paineen alla paljastuu sankarin todellinen luonne. Niin kuin tosielämän panttivankidraamassa Filippiinien Jolon saarella 20 vuotta sitten Risto Vahasesta muotoutui lauman johtaja ja ystävänsä järkkymätön tuki 140 piinapäivän ajan. Asustelin tuolloin yksin turhankin lähellä, Lapu-Lapussa Cebun saarella. Onneksi ei siepattu, kylläkin pelottavasti seurailtiin. Muinaiskiinan kriisi-sanaan ”Weijii” sisältyy sekä uhka että mahdollisuus. Me elämme kirjaimellisesti epätietoisuuden, jatkuvan epävarmuuden ja pakollisen uudistumisen hetkiä. Tämä vaan nyt on matka ja seikkailu, joka on koettava. Hivuttauduttava hissukseen ylös kaninkolon syövereistä – ryvettyneenä toki, mutta riittävän ehjänä, kenties viisaammaksi muuttuneena ihmisenä. Ei vähätellä itseämme, ei sinnikkyyttämme. Mehän ”ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Me ollaan sankareita elämän, ihan jokainen.” Ja on lohdullista muistaa: kaikilla tarinoilla on loppunsa. Lapsille ja nuorille kirjoittavana koen ihan velvollisuudekseni luoda niistä onnellisia. Ihmemaa-tarinassa Veijarikissa toteaa Liisalle: ”Melkein kaikki ovat hulluja täällä”. Tämä ei alkuunkaan päde maamme hallitukseen eikä Sauli Niinistöön, upeaan kansanjohtajaan. Kissa viitannee läntistä maailmaa hallitsevaan, nelivuotiaan tasolle jymähtäneeseen oikkupussiin, joka aikoo päihittää koronan Tolulla. Tolkku puuttuu myös Liisaa hoputtavalta, aikaa paniikinomaisesti mittaavalta kanilta. Kun ristihuulen taskukelloa sitten tarkastettiin, huomattiin että se jätättää kaksi päivää. Siihen meillä ei ole varaa. Tuula Sandström Kirjoittaja on Taivassalossa asuva kirjailija