Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taitoluistelijoille oma seura Vakka-Suomeen

Taitoluistelijat ovat irtautuneet eri puolilla Suomea monilajiseuroista ja perustaneet omia seuroja. Myös Vakka-Suomeen on perustettu tammikuussa uusi taitoluisteluun erikoistunut seura, Vakka-Suomen Taitoluistelijat (VSTL). Monilajiseuroissa taitoluistelijat jäävät helposti joukkuelajien varjoon. – Yksilölajia harrastavat saavat yleensä ne kaikkein huonoimmat jääajat, Vakka-Suomen Taitoluistelijoiden päävalmentaja Milla-Riikka Aaltonen sanoo. Tilanne on harmittanut, sillä käytännössä taitoluistelua harrastavien lasten vanhemmat ovat joutuneet lähtemään esimerkiksi töistä kesken päivän pois kuljettaakseen lapsensa treeneihin. – Tästä syystä toivomme, että seuramme saisi nyt muitakin jääaikoja kuin ne päivän ensimmäiset, puoli neljältä alkavat, Aaltonen sanoo.   Uutta seuraa lähdettiin perustamaan myös siksi, että taitoluistelu on lisännyt viime vuosina vahvasti suosiotaan Vakka-Suomessa. Harrastajamäärä on kasvanut voimakkaasti. Uudessa seurassa on jo nyt kymmeniä jäseniä. Aaltonen toivoo, että ne jotka haluavat harrastaa taitoluistelua, ilmoittautuisivat jo nyt. – Jääajat varataan syksyksi toukokuussa ja meidän pitäisi siksi tietää mahdollisimman tarkkaan syksyn harrastajamäärä. – Tässä poikkeustilanteessa vanhempien voi olla vaikea kuvitella, mitä heidän lapsensa harrastaa ensi syksynä. Päätös olisi hyvä tehdä silti jo nyt.   Vakka-Suomen Taitoluistelijat tarjoaa opetusta ja valmennusta eritasoisille harrastajille. Luistelukouluja järjestetään lapsille, mutta myös aikuisille, sillä Aaltonen on huomannut monen kiinnostuvan lajista vielä aikuisiässä. – Meillä ei ole mitään sarjatavoitteita, vaan kaikki toiminta on luistelijalähtöistä. Seuran yksi luistelijoista kilpailee kansallisella tasolla, aluesarjoissa ja Taitaja-tasolla luistelijoita on paljon. Seuran harjoituksia järjestetään sekä Laitilan että Uudenkaupungin jäähalleilla. Pääasiassa toiminta keskittyy Uuteenkaupunkiin, mutta esimerkiksi luistelukoulua ja kilparyhmien harjoituksia pidetään sekä Uudessakaupungissa että Laitilassa. Mikä taitoluistelussa sitten vetää puolensa? – Se, että pääsee tekemään kaikenlaisia temppuja, kertoo kolme vuotta lajia harrastanut Linnea Rosberg, 10. Linnea on harrastanut aiemmin voimistelua ja pelaa yhä kesäisin jalkapalloa. Taitoluistelu on hänestä lajeista parhain: – Se, kun pääsee liukumaan jäällä, on hienoa. Myös esiintymiset ovat kivoja. Taitoluisteluseurassa liikunta on monipuolista, vaikka seura erikoistuukin yhteen lajiin erityisesti. – Meillä on luistelun tukena myös joogatunteja. Tunteja pitää joogaohjaaja Pirkko Aalto . Lisäksi meille on tulossa voimistelunohjaaja vetämään voimistelua, Milla-Riikka Aaltonen kertoo. Hänen lisäkseen seurassa toimivat taitoluisteluohjaajana Iida Lahikainen ja Aino-Maria Engblom sekä tuntiohjaajina Cecilia Paldanius ja Noora Hannula.