Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Poliisilla normaalisti tehtäviä viikonvaihteessa

Poliisia työllistivät Lounais-Suomessa viikonvaihteessa muun muassa rattijuopot, itsetuhoiset ihmiset ja kotihälytykset. Perjantain ja lauantain välinen yö oli poliisin mukaan vilkkaampi koko alueella kuin lauantain ja sunnuntain välinen yö. Tehtävämäärät eivät poikenneet olennaisesti normaalista viikonlopusta. Koko Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella kotihälytyksiä oli viikonloppuna alle 70 kappaletta. Tämä sisältää tehtävät perheväkivallasta, henkilöstä häiriöksi sekä metelistä ilmoittamisen. Poliisi suoritti viikonlopun aikana myös ravintolavalvontaa. Ohjeistukset on ymmärretty, ruokaravintoloihin ei jääty syömään ostettuja eväitä, vaan ne noudettiin ja syötiin muualla. Nuorison kokoontumisiin poliisi puuttui koko poliisipiirin alueella. Pienimuotoisia autojen kokooontumisajoja havaittiin molempina öinä. Nämä kokoontumiset pysyivät asiallisina poliisipartioiden valvonnan vuoksi. Poliisi tulee lähiviikkoinakin puuttumaan yli kymmenen hengen kokoontumisiin.