Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pyhä arki

Ihmisen elämän kolme perussuuntaa ovat: toinen ihminen, luomakunta ja Jumala. Näin opetetaan jo rippikoulussa. Nämä tekevät ihmisestä ihmisen. Arjen klonkkuessa edes jotenkuten raiteillaan, toisen ihmisen, luomakunnan tai Jumalan korvaamattomuutta ei aina oikein oivalla. Mutta kriisin sattuessa elämän perusasioiden korvaamattomuus puristuu väkisin pintaan. Maaliskuun alkupuolesta lähtien olemme eläneet koronapandemian aikaa. Viimeistä päivää tuskin elämme. Ennenkin on koeteltu. Rymättylän kirkossa on kalkkimaalaus ruttopyhimys Rocchuksesta. Kuva on muistuma ruttotaudista, mustasta surmasta, joka vei keskiajan Euroopassa paikoitellen kolmanneksen väestöstä. Suuriksi kuolonvuosiksi kutsutut nälkävuodet 1695– 1697 koituivat joissain Suomen kunnissa jopa joka toisen ihmisen kohtaloksi. Vuosina 1918– 1919 koko maailmaa koetteli Espanjantauti. Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat suuresti, noin 30 miljoonasta 100 miljoonaan. Sika- ynnä muita influenssia on jyllänyt ennekin enemmän tai vähemmän ärhäkkäinä. Tämä tieto ei tosin lohduta niitä jotka nyt kärsivät sairauksiaan. Kukaan ei tiedä mitä kaikkea koronavirus lopulta merkitsee. Elämä kuitenkin jatkuu. Voisi ajatella, että kriisin jälkeen aivan tavallinen maistuisi aivan mainiolta. Ehkä opimme elämään enemmin tässä ja nyt. Ehkäpä opimme myös jotain ihmiselämän perussuunnista. Emme tule toimeen ilman toisiamme, ilman toisten työtä, läsnäoloa ilman toisten hoivaa. Tyhjiksi hamstratut hyllyt paljastavat, miten riippuvaisia olemme Luomakunnasta. Se ravitsee, se elättää. Riippuvaisuuttamme Jumalasta on vaikeinta ymmärtää. Ja kuitenkin: kaikkein riippuvaisimpia olemme siitä mitä Jumala meille antaa. ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’, sanoi Jeesus kiusaajan koetellessa. Piispan suulla on sanottu, ”miten olemme auttamatta lukittuja Jumalan suunaan.” Monissa leivontaohjeissa kehotetaan tekemään ristinmerkki leipätaikinaan. Kun leipä on kohonnut niin, ettei ristinmerkkiä enää erota, on leipä valmis paistettavaksi. Risti on kadonnut leipään. Samaan tapan sulautuvat toisiinsa pyhä ja arki. Olisiko niin, että Jumalan työt ovat niin lähellä arkeamme, ettemme enää erota tunnista niitä Jumalan töiksi? Jumalan työt arjessa ovat liian tavallisia. Raamattu puhuu ennen kaikkea siitä, miten Jumalan työ tulee todeksi ihmisen todellisuudessa maan päällä, ei jossain ihmiselle tuntemattomassa ulottuvuudessa. Kohta koittavan pääsiäisajan merkki on risti. Risti kertoo ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta. Se kertoo tappiosta ja se kertoo voittamisesta. Risti kertoo kuolemasta ja elämästä. Jumala eli ihmisen elämän ja kuoli ihmisen kuoleman. Lähemmäs ei voi enää tulla. Kaikki on lopulta armoa. Petri Sirén Rymättylän seurakunnan kirkkoherra