Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sihy-päätös vasta syksyllä

Valtuustokauteni aikana olen ollut sihy-hankkeen kannalla, mutta nyt on maailma muuttunut, ollaan koronaviruksen kourissa ja eletään poikkeusaikoja. Paljon on tehty ja panostettu sihy-hankkeen toteuttamiseen. Kiitos siitä virkamiehille ja työryhmille. Kaupunginhallitus on päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle, että Uudenkaupungin sihy-keskuksen palvelutuottajaksi valittaisiin SRV Rakennus Oy:tä rakennushankkeen toteuttajaksi. Nyt on saatu palveluntuottajien tarjouspyynnöt ja SRV:n piirustukset nähtäväksi sekä projektipäällikkö Marko Kivistö on meille valtuutetuille havainnollisesti ne esittänyt. Sihy-kokonaisuus loisti tyylikkyydellä ja toimivilla tilaratkaisuilla. Kyseessä oli kaiken kaikkiaan hieno kokonaisuus, mutta onko meillä siihen varaa? Katsoisin koronaepidemian kehittymistä ja ehdottaisin, että lopullinen päätös hankkeesta siirrettäisiin syksyyn. Tarjoushan on voimassa puoli vuotta. Kansalaisilta on kuulunut, etteivät valtuutetut avaa suutansa valtuuston kokouksessa, ollaan tuppisuina. Puolustaakseni hieman valtuutettuja: valtuuston kokouksen esityslista käydään pääosin ryhmissä läpi ennen varsinaista kokousta. Varsinaisessa valtuuston kokouksessa ryhmien puheenjohtajat tuovat esille ryhmän kannanoton asioista. Mikäli ryhmän jäsenellä on poikkeava tai täydentävä mielipide, silloin valtuutetulla on mahdollisuus pyytää puheenvuoro ja äänestyksessä voi myös toimia toisin. Maailma on muuttunut ja ollaan uuden tilanteen edessä, mielestäni uudelleenarviointi voisi olla viisautta. Ennusteen mukaan koronapandemian voittamiseen voi mennä kuukausia, jopa vuosia, joita ei kuitenkaan kukaan pysty vielä ennakoimaan! Pitääkö väkilukuennuste paikkansa eli että vuonna 2030 meillä olisi asukkaita 20 300, entä mikä on autotehtaan tulevaisuus? En haluaisi olla pessimisti, mutta haluaisin nähdä kuitenkin tulevaisuutta vähän eteenpäin. Lääketiede on kehittynyt ja monet kulkutaudit on aikaisemminkin voitettu. Nyt kun saadaan kehitettyä rokote, niin tästä pandemiastakin selvitään. Noudatetaan meille annettua ohjeistusta ja toimitaan sen mukaan. ”Kyllä terveet työssäkäyvät laittavat maamme asiat kuntoon aikojen saatossa”, lainatakseni presidentti Sauli Niinistön sanoja. Taija Viljanen Uudenkaupungin valtuutettu, Pro Uki