Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kesällä bataattia, paprikaa ja viinirypäleitä – Laaksosten kasvihuoneessa kukkivat jo mahoniat

Koivuissa ei ole vielä lehtiä, mutta Pekka ja Marja-Leenan Laaksosen kasvihuoneessa Mynämäessä on vihreää ja kukkiikin jo: – Ruusumanteli kukkii liiankin aikaisin. Huhtikuussa, aurinkoisina päivinä, lämpötila nousee kasvihuoneessa yli 20 asteen ja taimet lähtevät kasvamaan, Pekka Laaksonen toteaa. Laaksoset hurahtivat puutarhanhoitoon ja kasvihuoneviljelyyn vajaa parikymmentä vuotta sitten. Nyt tontilla Mynämäessä on kaksikin itse rakennettua kasvihuonetta: muovihuone sekä lasihuone rakennuksen seinää vasten.     Muovihuoneen ovat vallanneet lähes täysin viinirypäleet. Laaksosen mukaan viinirypäleet kasvavat melkein ilman hoitoa, kun ne on istutettu maahan. – Ei niitä juuri tule hoidettua. Kun kasvihuoneen katolta tippuu vettä maahan, ne saavat siitä kosteutta. Kasvihuone kun on maapohjainen. Lasihuoneessa on betonilaattapohja ja se lämpenee kesäisin vähän liikaakin. Usein lämpötila huitelee jopa yli 40 asteessa. – Siinä ei oikein auta sekään, että molemmat kattoluukut ja ovi ovat auki. Välillä heittelen kalkkivettä katolle, Laaksonen kertoo. Varjostuskangasta voi käyttää, mutta se taas saattaa hidastaa kasvien yhteyttämistä. Tosin hellesää pysäyttää sen kokonaan. – Hellekesinä esimerkiksi kurkkujen ja tomaattien kasvu ei edisty, yhteyttäminen pysähtyy, kun on liian kuumaa ja se jarruttaa kasvua. Laaksonen suositteleekin, että jos harkitsee kasvihuoneen hankintaa, kannattaa hankkia riittävän iso. – Vähintään kymmenneliöinen, jotta kasvihuoneessa ei lämpötila pääse nousemaan liian suureksi, vaikka helteellä on joka paikassa liian kuumaa, hän sitten naurahtaa. Laaksosten lasihuone on kuuden neliön kokoinen ja käytännössä osoittautunut liian pieneksi. Muovihuone on 24-neliöinen, se toimii hyvin.   Laaksoset ovat hankkineet puutarhaoppinsa lukemalla puutarhakirjoja ja -lehtiä, mutta myös kantapään kautta. Sen neuvon Pekka Laaksonen antaa vasta-alkajille, että puutarhakirjoja, -lehtiä ja kokeneempia puutarhureita kannattaa uskoa. – Kun opettelee vähitellen, välttyy virheiltä. Muistan, miten luin kirjasta, minkälaisen kasvupaikan jokin vaatii ja kun sen sitten kuitenkin istutti erilaiseen paikkaan, niin eihän se siinä menestynyt. Vasta-alkajan kannattaa aloittaa kasvihuoneviljely perinteisistä lajikkeista, kurkusta, tomaatista, paprikasta ja chilistä. Ne yleensä onnistuvat, kunhan muistaa kylvää siemenet jo helmikuussa ja kasvattaa taimet sisällä ikkunalla. Kasvihuoneeseen ne siirretään vasta, kun yölämpötila pysyy +10 asteen yläpuolella. Maltti on siis valttia. Avomaalle istutettavia kasveja voi taimettaa kasvihuoneessa. – Niin ne pääsevät paremmin kasvun alkuun, kun niitä ensin kasvattaa muoviruukuissa tai poteissa kasvihuoneessa ja istuttaa vasta sitten maahan, kun sää lämpenee. Laaksoset ovat kokeilleet kasvihuoneissa kaikenlaisia syötäviä kasveja. – Olemme kasvattaneet kasvihuoneissa munakoisoa, bataattia ja inkivääriäkin on kokeiltu huonolla menestyksellä, Pekka Laaksonen sanoo. Lounais-Rannikon Erikoiskasviyhdistyksessä Laaksosen pariskunta tunnetaan taitavina puutarhureina. Kantapään kautta hankittu oppikin kantaa siis pitkälle.     Tomaatti rakastaa lämpöä, mutta 30 asteen lämpötilassa hedelmien punertuminen lakkaa. Parhaiten tomaatti kasvaa, kun lämpötila pysyy tasaisesti 20–25 asteen välillä. Sijoita kurkun taimet kasvihuoneen varjoisimmalle seinustalle. Laji ei pidä suorasta auringonpaisteesta vaan viihtyy hajavalossa. Lähde: kotipuutarha.fi