Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Vehmaan kunnan lomautukset alkavat 4.5.

Vehmaan kunta on käynyt yhteistoimintamenettelyn lain mukaiset neuvottelut. Neuvotteluiden tuloksena kunta lomauttaa 4. toukokuuta alkaen työntekijöitä sivistystoimesta, teknisistä palveluista sekä talous- ja hallintopalveluista. Lomautusjakso kestää alle 90 päivää ja voi päättyä aiemminkin, mikäli poikkeukselliset olot päättyvät. Nuoriso- ja liikuntapalveluista lomautetaan kaksi nuorisotyöntekijää osittain siten, että lomautus ei koske etsivää nuorisotyötä eikä kuraattorin tehtävää. Varhaiskasvatuspalveluissa lomautus koskee kerho-ohjaajaa sekä osa-aikaisesti muita kuutta varhaiskasvatuksen työntekijää. Esikoulun henkilöstöä ja opiskelijoita ei lomauteta. Perusopetuspalveluista neljä koulunkäyntiohjaajaa lomautetaan osittain, samoin ravitsemustyöntekijä. Kirjasto- ja kulttuuripalveluissa kirjastotoimenjohtaja on virkavapaalla, kirjastovirkailija-tietohallintoasiantuntija lomautetaan osittain. Teknisissä palveluissa lomautus koskee siistijää, talous- ja hallintopalveluiden toimialalla keskuskeittiön henkilökunta on osittain lomautettuna.   Sosiaali- ja terveyspalveluista ei lomauteta ketään, vaan  Vehmaan poikkeusolojen johtoryhmä vahvistaa näitä palveluita siirtämällä vammaispalveluista yhden henkilön sekä varhaiskasvatuspalveluista viisi henkilöä vanhuspalveluihin koronaepidemian ajaksi.