Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

300 teoksen taidenäyttely Naantalissa

Tunnettujen taiteilijoiden suurnäyttely on jo 15. kesää Naantalissa. Näyttely tuo laajasti esiin tunnettujen taiteilijoiden teoksia. Aiemmin näyttelyihin ovat tutustuneet useat presidentit, aina Mauno Koivistosta Tarja Haloseen sekä ruotsin kuningaspari. – Ehdotin aikanaan presidentti Tarja Haloselle, että presidentti maalaisi ja minä myisin. Tämän kuultuaan Ahtisaarella ja Koivistolla oli hauskaa, jo 50 vuotta taidekauppaa tehnyt taidekauppias Matti Mollberg kertoo. Tänä vuonna on esillä 25 taiteilijan noin 300 työtä. Monet taiteilijat ovat kansainvälisesti tunnettuja muun muassa Olli Joelta on myynnissä 80 työtä. Työt ovat pääosin realistisia, mutta näyttelyssä on mukana myös modernia ja naivistista taidetta. Suurin osa teoksista on öljyväritöitä, mutta teoksissa on myös akvarelleja ja grafiikkaa. Taiteilijoiden joukossa on viisi taiteilijaprofessoria ja useita kansainvälisesti tunnettua taiteilijaa muun muassa Onni Oja, Nikolai Lehto, Nandor Mikola, Olavi Hurmerinta, Veikko Marttinen, Olli Joki, Tapani Kiippa, Jan ja Juhani Palmu, Jarkko Peltonen, Reijo Meller, Mika Törönen, Orvo Raatikainen, Tapio Soukka, A. Heickell, Yrjö Mustonen, A. Uotila ja Jorma Mollberg. Näyttely on tänä vuonna linja-autoasemaa vastapäätä sijaitsevassa rakennuksessa. Näyttely on avoinna joka päivä 20.6.– 4.8. ja näyttelyyn on vapaa pääsy.