Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kotihälytykset työllistivät poliisia pääsiäisenä

Lounais-Suomen poliisilla oli pääsiäisenä reilut 900 tehtävää. Poikkeustilasta ja kokoontumisrajoituksista huolimatta kokonaismäärä on lähes yhtä suuri kuin viime vuonna. Tuolloin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla kirjattiin pääsiäisenä yhteensä 1050 tehtävää. Poliisilla tehtäviä oli yleisesti ottaen vähemmän kuin vuosi sitten, mutta kotihälytysten määrä kasvoi selvästi. Lounais-Suomessa kotihälytyksiä oli 40 prosenttia enemmän kuin viime pääsiäisenä. Luvut on kerätty torstai-illan ja maanantai-iltapäivän väliseltä ajalta. Pitkät pyhät ja eristäytyminen näkyivät tehtävissä. Perheväkivallan lisäksi poliisia työllistivät muun muassa muut pahoinpitelyt ja nuorten keskinäiset kahinat, ja myös niin sanotut normaalit tehtävät eli näpistykset ja kadonneiden etsinnät. Eniten poliisilla oli tehtäviä perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä. Pääsiäisliikenteessä ei pidetty ratsioita, mutta rattijuoppoja jäi silti kiinni lähes yhtä paljon kuin viime vuonna. Kaupunkien keskustat olivat hiljaisia ravintoloiden ja baarien ollessa kiinni. Valvontaa suunnattiin pääsiäisenä pienempiin taajamiin ja kyliin. Kenttävalvonnassa puututtiin kotibileisiin. Edelleen on syytä muistuttaa, että jokainen vastaa itse omasta vastuullisesta käyttäytymisestään ja siten vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka nopeasti yhteiskunta pääsee palaamaan takaisin normaaliin arkeen. Pysy kotona on kaikkien viranomaisten suositus.