Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Pyhien kuvien kieli on hiljaisuuden puhetta – Ikonien ikkunanäyttely Vehmaalla

– Tämä korona-aika on eräänlaista pakotettua yhteisöllisyyttä. Ikonimaalaaminen antaa mahdollisuuden syventyä ja meditoida meneillään olevassa ajassa, sanoo viime syksynä käynnistyneen Vehmaan ikonipiirin jäsen Elviira Davidow . Aikaansaannoksiaan Tuuli Janssonin vetämän ikonipiirin jäsenet, Elviira, Eeva Hyhkö , Maarit Mannila-Rosenqvist , Katariina Paimander , Kati Rantanen ja Lea Suomela , esittelevät kellokeskiviikkona eli perinteisenä lehmien ulospäästöpäivänä Vehmaan kirjastoon pystytetyssä ikkunanäyttelyssä. – Ikonimaalaus harrastuksenakin on hyvin henkilökohtainen asia. Siihen liittyy hengellisyys, joillekin myös sakraalisuus, pyhyys. Minulle se on lähinnä hyvän ja kauniin etsimistä. Maalaamisen ohjaus on onnistunut netin välityksellä. Omaakin ohjaajaani, entistä rajavartija Veikko Malkkia Ilomantsin Möhköstä tapaan livenä vain kerran vuodessa, mutta whatsapp ja näköpuhelin toimii, sanoo Tuuli Jansson. Ikonin filosofia -kirjan (Kirjapaja 2014) kirjoittanut Serafim Seppälä luonnehtii nykyaikaa maailmaksi, joka tukehtuu sanoihin. On työryhmiä, valiokuntia ja asiantuntijoita, joista pulppuaa konsultaatiota, strategiaa spekulaatiota ja sanojen rihmastoa. Kaikki tämä peittelee elotonta merkitsemättömyyttä, joka tarjoaa syvimpien kysymysten edessä monimutkaista puhetta tai aitoa viisautta yksipuolisessa ja elottomassa muodossa. Näiden mekanismien lonkerot ulottuvat Seppälän mukaan myös kirkkoihin. – Pyhien kuvien kieli on sanatonta hiljaisuuden puhetta. Ikoni puhuu sävyisyyden herkkyyttä ja läsnäolon voimaa. Ikoni puhuu syvällisyyden kieltä maailmassa, joka takertuu pinnallisuuteen lähes kouristuksenomaisesti. Näihin ortodoksimunkki, filosofian tohtori Serafim Seppälän sanoihin yhtyvät Vehmaan ikonimaalarit täydestä sydämestään. – Minulla ikoniharrastus on portti aineen ja henkisen maailman välillä. Mitä sakraalisuuteen tulee, niin se on hyvin henkilökohtainen asia. Ortodoksisen opin mukaan meissä kaikissa asuu Kristus ja pahuus, pohtii Lea Suomela. Suunnilleen saman asian pukee Serafim Seppälä sanoiksi siten, että ikoni on maallisen ja taivaallisen leikkauspinnan tila, jossa taivaan ja maan rajalinja on ohuimmillaan.     Ikonimaalarin työtä on usein verrattu papin rooliin: minkä pappi tekee sanoin, sitä taiteilija tekee värein. Ikoninen tila on aikaa, jonka ikuisuus on täyttänyt, kirjoittaa munkki Serafim. – Minulle ikoniharrastus on eräänlainen yhteys henkiseen. Se on hiljentymistä, jossa ajantaju häviää, sanoo kymmenen vuotta ikoneita maalannut Eeva Hyhkö. Visuaalisen tilan järjestämisessä ikonin kielessä on kaksi päällekkäin toimivaa järjestelmää: käänteisperspektiivi, jolloin pakopiste ei ole kuvan sisällä vaan sen edessä, ja merkitysperspektiivi eli kuvattavan sisäinen luonne ja merkitys. – Ikonin maalaaminen on epätäydellisyyden kestämistä. Ikonia ei voi maalata rakastuneena, vihastuneena eikä humalassa, vakuuttaa Tuuli Jansson. Vehmaa kirjaston ikkunaan pystytetty ikoninäyttely on kaiken kansan nähtävillä ainoastaan kahden viikon ajan. Tämä johtuu siitä, että ikonimaalauksissa sideaineena käytetty kananmunan keltuainen ei pitkään kestä suoraa auringonvaloa.