Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Oikea silakkalaatikko

Oikea silakkalaatikko, niin kuin se ennen vanhaan tehtiin saaristossa. Sodan aikaan saaristossa syntyneenä olin niitä etuoikeutettuja, joilla oli meren viljaa nautittavana. Kerrotaan, että silakka pelasti monet saariston ja rannikon ihmiset. Kerrotaan myös, että nykyaikana silakan arvostuksen heikkous johtuu tästä ruokahistorian osasta. Lyökin Mamman mukaan ”saisivat hävetä silmät päästään”. Silakka on loistava ruoka-aine. Nykyaikana hyvää silakkalaatikkoa ei tahdo saada enää kovinkaan usein. Se on muka vaikeatekoista. Ei ole. Kokeile vaikka. Ihastu ja nosta silakka arvoasteikossa sille kuuluvaan asemaan. 300 g valmiiksi suolattuja silakkafileitä 1 kg perunoita 1 sipuli 1 rkl merisuolaa 1/2 tl valkopippurirouhetta 100 g voita 2 munaa 4 dl maitoa 1 rkl vehnäjauhoja Kuoritaan perunat ja siivutetaan ne. Voilla voidellun vuoan pohjalle kerros perunoita. Suolatut silakkafileet kerroksittain vuorotelle perunoiden kanssa. Pilkotut sipulit ja mausteet sekoitetaan ja lisätään väleihin. Samoin voinokareita. Päällimmäiseksi perunaviipaleet. Maito ja jauhot vatkataan ja kaadetaan seos vuokaan. Lopuksi päälle voinokareita. 200 astetta ja noin tunti uunissa. Jos sattuu olemaan anjovislientä, sitä kannattaa kaataa joukkoon maun vahvistamiseksi. Pentti-Oskari Kangas