Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Jotenkin tästä kyllä selvitään

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lausui maaliskuun alussa nyt jo lähes hokemaksi muodostuneen lauseen: kyllä tästä selvitään. Maan isä halusi rauhoitella kansaa niin, ettei koronavirus johtaisi paniikkitunnelmiin. Varmasti tästä poikkeustilanteesta jotenkin selvitään, mutta siinä mielessä lause on hieman ontto, ettei kukaan vielä tiedä, miten ja millaisilla vaurioilla eteenpäin mennään. Silti toiveikkuuden ylläpito on suotavaa. Sanomattakin on selvää, että tässä tautisessa ajassa ihmisten terveydestä huolehtiminen on ykkösasia. Kakkossijalle on kivunnut yritystoiminnan ja sitä kautta myös työpaikkojen turvaaminen. Kuntien tilanne on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle, vaikka toki tämäkin teema on noussut esille viime viikkojen koronavirusmediarummutuksessa. Kuntien tilanne oli jo aiemmin tiukka, niin kuin se on tainnut aina olla ainakin kuntapäättäjien puheiden mukaan. Nyt näkymätön virusvihollinen käy nakertamassa myös kuntatalouden pohjaa. Otetaan tuore ja paikallinen esimerkki tämän viikon maanantai-illasta, jolloin Nousiaisten kunnanhallitus palaveerasi etäkokouksessa. Viime vuoden tilinpäätös osoitti rajuja lukuja, kun tulos jäi pakkaselle lähes 1,5 miljoonaa euroa. Tase sentään pysyi runsaat 70 000 euroa plussan puolella aiempien vuosien ylijäämäkertymien ansiosta. Pelivara on kuitenkin kuihtunut melko olemattomaksi. Heti seuraavan pykälän otsikko toi taudin konkreettisella tavalla mukaan Nousiaisten kunnan toimintaan. Se kuului näin: esitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä koronavirustilanteesta johtuen. Päätökseen kirjautui mainintoja palkanmaksun keskeyttämisestä, siirroista muihin tehtäviin ja neuvotteluja lomautuksista. Tässä kohtaa on syytä korostaa, ettei Nousiainen ole suinkaan erikoistapaus sellaisista kunnista, joiden taloustaistossa koronavirus lisää vaikeuskerrointa. Sama ahdinko iskee tai on jo iskenyt lukuisiin kuntiin, tosin tilanteen vakavuusasteessa on huomattavia eroja. Kyllä tästä selvitään, voitaisiin kenties kuntakentällä vakuutella. Silti voisi arvailla, että jonkinlaisia jälkiä korona jättää Suomen kuntiin. Emme kuitenkaan vielä tiedä, millainen loppusaldo taudin vaikutuksista kirjataan. Tämä pätee ihmisten terveyteen sekä yritysten ja kuntien toimintaan.