Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mietoisissa voi jahdata aarretta

Tällaisena poikkeavana etäkoulujen ja -töiden aikana saattaa välillä tuntua että seinät kaatuvat päälle, ja liikuntaa ja raitista ilmaakin olisi saatava. Partiolippukunta Mietoisten Kolopuutintit on keksinyt kaiken ikäisille soveltuvaa puuhaa, joka tarjoaa jumppaa sekä aivoille että lihaksille. Miekot ovat laatineet Aarrejahdin, jossa suunnistetaan QR-koodien, tehtävistä saatavien salasanojen ja kuvavihjeiden avulla ympäri Mietoisten aluetta. Jahdin ensimmäinen kuva löytyy Kolopuutinttien nettisivulta ja seuraavat kuvat tehtävistä saatavilla salasanoilla. 13 kilometrin pituisella reitillä on kaikkiaan kahdeksan rastia. Reitti suositellaan kierrettäväksi polkupyörällä, ja rastipisteissä pitää myös jonkin verran kävellä. Koko reittiä ei tarvitse kiertää kerralla, vaan jahdin voi jaksottaa itselleen sopivalla tavalla. Ongelmanratkaisupeli ei ole tarkoitettu vain partiolaisille, vaan aarretta voi lähteä jahtaamaan ken haluaa.   Kolopuutinteillä pyöri viime vuonna kololla pakohuonepeli, eli harjoitusta arvoitusten tekemisestä on. Nyt kun vanhemmilla saattaa olla haasteita saada lapset liikkumaan ja aikuisetkin kaipaavat tekemistä, ryhdyttiin kehittelemään vähän laajempaa peliä, joka soveltuu kaikille. – Kyllähän eri paikkakunnilla lippukunnat ovat tehneet pururadoille suunnistusratoja ja muita vastaavia, ja sellaisesta mekin ensin lähdettiin liikkeelle, mutta sitten se vähän lähti lapasesta niinkuin yleensä, nauravat aktiiviset lippukuntalaiset Paavo Repo ja Albert Vallunen . Peli toteutettiin nopeasti, sillä perjantai-illalla johtajiston kokouksessa pohdittiin, että jotakin olisi kiva järjestää, sunnuntaina oli suunnitelma valmis ja maanantai-tiistai käytettiin toteutukseen. 6- ja 8 -luokkalainen testaaja kiersivät reitin keskiviikkona. – Hirveästi olivat tykänneet. Sanoivat että tehtävät olivat helppoja mutta kivoja. Ja se on tavoitekin, ettei kukaan jäisi keskelle reittiä harmittelemaan, kun ei keksi miten pääsisi eteenpäin. Liikunta ja suorittamisen riemu on tässä se idea, Vallunen toteaa. Vallunen ja Repo tekevät molemmat tällä hetkellä etätyötä, joten heihin voi ottaa yhteyttä pulmatilanteissa, jos esimerkiksi jostakin kohteesta on kadonnut koodilappu.     Tehtävät liittyvät aina jollakin lailla kohteeseen, mitään ylimääräistä ei niihin ole viety, lukuunottamatta QR-koodilappua. – Jos joku sattuu muuten löytämään lapun, niin siinä näkyy myös nettiosoite aarrejahdin aloitussivulle, Repo kertoo. Hän huomauttaa, että reitin suorittaminen ei onnistu niin, että aloittaisi puolesta välistä. Rastit löytyvät melkolailla tunnetuista kotiseutukohteista, joten niistä annetaan vain kuvavihje. Yhteen ehkä ei niin yleisessä tiedossa olevaan paikkaan on vinkissä lisäksi karttatieto. – Kaikkiin kohteisiin on kysytty lupa, ja ne ovat julkisilla paikoilla ja saavutettavissa. Vihjeissä ohjataan kulkemaan hiljaisempia reittejä eikä esimerkiksi Kustavintien vartta.   Tehtävien tekemiseen tarvitsee QR-koodeja lukevan puhelimen sekä muistiinpanovälineet. Kohteissa pitää ensimmäiseksi löytää pieni (7 x 10 cm) QR-koodilappu, skannata se ja tehdä koodiin linkitetyllä sivulla oleva tehtävä. Sen tuloksena saa salasanan, jolla voi avata seuraavan vihjeen sisältävän sivun. Siellä on taas uusi kuva, jonka ottopaikan läheisyydestä löytyy seuraava QR-koodi. Jos aarrejahdissa tulee ylitsepääsemättömiä esteitä tai esimerkiksi joku QR-koodilapuista on kadonnut, yhteyttä voi ottaa joko osoitteeseen info@miekot.fi tai puhelimitse 040 562 8587 (Albert) tai 046 810 3721 (Paavo). Aarrejahdin aloitussivu: www.miekot.fi/aarrejahti.