Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ruotsin ajan krouveja maaseudulla

Pieniä julkisia krouveja toimi 1700- ja 1800-lukujen vaihteeseen saakka monin paikoin kaupungeissa ja maaseudulla. Myös erilaisten väenkokousten yhteyteen yleisesti liittyi pienimuotoista anniskelua. Sana krouvi esiintyy melkoisen vanhoissa suomenkielisissä painoteksteissä, ja varhaisina aikoina se on ollut majatalon nimitys. Vuonna 1593 laaditun kirjelmän suomennoksessa sanat krouwi ja gestgiffwari esiintyvät rinnatusten molemmat majataloa tarkoittavina. Kuitenkin ajan oloon krouvilla alettiin tarkoittaa anniskelupaikkaa. Samanlaiseen käyttöön omaksuttiin sana kapakka, Suomen kielen sanaston tutkijoiden mukaan ilmeisesti joskus 1600-luvulla venäläisiltä. Kestikievarit usein käytännössä toimivat matkustajien huoltamisen ja kyyditsemisen ohessa myös kylänsä krouveina. Kestikievareiden kannattavuuden parantamiseksi kiellettiin vuonna 1664 muita myymästä olutta ja viinaa kahta peninkulmaa lähempänä kievareita. Ehkä sitä kieltoa ei kaikkialla noudatettu alun alkaenkaan. Joka tapauksessa esimerkiksi vuonna 1734 Nousiaisiin mahtui kievarin lähelle kolme muuta anniskelusta verotettavaa. Ne kolme olivat everstiluutnantin virkatalon haltija, nimismies sekä Viirilän isäntä Alakylästä. Usein aatelisten yksityisten asuinkartanoiden maalla oli krouveja. Kartanoiden omistajat saivat kapakoistaan mukavat tulot. Mietoisissa sijaitsevan Lehtisten kartanon krouvarista on varhainen maininta 1630-luvulta. Männäisten ruukin inspehtorilla Kalannissa oli järjesteltävänään muun yritystoiminnan ohella myös kapakointia. Ruukin rakennusten ryhmässä oli kapakka Sirppujoen yli johtavien siltojen lähellä. Anna Mellberg -niminen leskivaimo on mainittu Männäisten ruukin kapakoitsijana ainakin vuonna 1785. Laillisten krouvien rinnalla toimi siellä täällä salakrouveja. Luvatonta kapakointia koskevia juttuja tuli usein käräjille.   Talollisille ja joillekin muillekin yksityisille viinanpoltto oli ajoittain sallittua kruunulle suoritettavaa maksua vastaan. Suomessa toimi 1770- ja 1780-luvuilla toistakymmentä kruunun ylläpitämää viinapolttimoa. Kruunun paloviinaa saattoi krouvari hankkia tukkuostoina niiltä tai varastopaikalta. Lehtisten kartanon asioita hoiti vuonna 1733 luutnantti Israel Arp. Sen vuoden keväällä hän kartanon krouvausoikeuden mukaisesti lähetti piikansa myymään paloviinaa ruotusotilaiden harjoituspaikalle. Piika sai mukaansa myytävän aineen tinapullossa, johon mahtui arviolta kaksi–kolme kannua eli vähintään viitisen litraa. Lemulaisen vääpelin mukana Arpin piika matkasi ryyppyjen myyntiin Nousiaisiin. Sinne oli ruotusotilaita koottu harjoittelemaan Topoisten puustellin lähelle. Noihin aikoihin oli yleensä tavallista, että krouvaamiseen oikeutetut järjestivät anniskelua erilaisiin väenkokouksiin. Muun muassa moniin käräjien istuntoihin liittyi juomien myyntiä. Mynämäen käräjätalon anniskelu yhden vuoden käräjäpäivinä joskus 1760- tai 1770-luvulla arvioitiin enintään kuuden kannun suuruiseksi. Sen mukaan katsottiin käräjätaloa voitavan verottaa.   Maaseudulla Ruotsissa ja Suomessa kapakointi ei jatkunut luvallisena vuoden 1800 yli. Valtakunnassa määrättiin asetuksella monenlaisia rajoituksia paloviinan valmistukseen, kuljetukseen ja myyntiin. Rajoituksien perusteluiksi ilmoitettiin viinanpoltto-oikeuksiin liittyvä epäoikeudenmukaisuus, viinan ylettömästä kulutuksesta aiheutuva tapainturmelus sekä viljan maahantuonnin paisuminen. Kesällä 1800 tuli kuninkaallinen asetus paloviinaan liittyvistä asioista. Sillä muun muassa lopetettiin laillinen kapakointi maaseudulla vuodesta 1801 alkaen.