Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Akselissa runsaasti tukea lapsiperheille

Perusturvakuntayhtymä Akselissa on tehty runsaasti toimia ennaltaehkäisevien, matalan kynnyksen palveluiden tarjoamiseksi lapsiperheille. Yhtymähallitus toteaa, että ensisijaisesti perheitä autetaan peruspalveluissa. Tarpeen vaatiessa kuntayhtymällä on kuitenkin velvollisuus järjestää myös lastensuojelun palveluita. Yhtymähallitus antoi laajan vastauksen viime marraskuussa jätettyyn kuntalaisaloitteeseen, jossa huomautettiin Maskun kunnan lastensuojelumenojen kasvusta. Aloitteen mukaan tämä osoittaa, etteivät palvelut ole vastanneet tarpeita. Aloitteessa kysyttiin, onko kuntalaisille tarjottu kaikki asianmukaiset palvelut ja ohjattu muun avun piiriin. Maskun varhaiskasvatus, opetuspalvelut, hyvinvointipalvelut ja lastensuojelu aloittivat viime keväänä säännölliset yhteistapaamiset. Syksyllä yhteistyöpalaveriin kutsuttiin myös Mynämäen ja Nousiaisten kuntien edustajia. Lisäksi marraskuussa Akseli-alueella järjestettiin koulutusta, jonka aiheena oli lastensuojelu viranomaisten yhteistyönä. Jäsenkunnat, Akseli ja järjestöjen edustajat ovat yhteistyössä päivittäneet lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosiksi 2019–2021. Yhtymähallitus muistuttaa, että neuvolapalvelut ovat hyvin kattavat Akselin alueella. Kuntayhtymän alueella on lisäksi aloittanut lasten kuntoutussuunnitelmatyöryhmä. Nykyisen sosiaalihuoltolain perusteella Akselissa on siirretty runsaasti perheitä lastensuojelun piiristä yleisen sosiaalityön piiriin ja samalla on lisätty sosiaalityön toimintamahdollisuuksia. Yleisessä sosiaalityössä on käynnistetty asiakasraatitoiminta. Akselilla on oma kasvatus- ja perheneuvola Hermanni, josta perheet voivat hakea matalan kynnyksen apua. Perheillä on mahdollista saada tukea myös Raision kasvatus- ja perheneuvolasta.