Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuntien kotihoitoon tullut uusia avunpyyntöjä – Kotipalvelu ja ruoka taataan, saunakuljetuksista luovuttu

Koronapandemia on heijastunut myös kuntien kotipalveluun. – Kotihoitoon on tullut avunpyyntöjä kotona itsenäisesti asuvilta yli 70-vuotiailta, joita velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen kertoo. Rantasen mukaan avunpyyntöihin on pystytty vastaamaan. Uudessakaupungissa henkilöstöresurssia on turvattu siirtämällä työntekijöitä kotihoitoon supistetuista tai keskeytetyistä palveluista eli seniorineuvolasta, Sakunkulman päiväkeskuksesta, Merituulikodista ja Kalannin vanhainkodista. Perusturvakuntayhtymä Akselin alueella kotihoito hoitaa ensisijaisesti nykyiset asiakkaansa. – Kotihoidon tehtäviä priorisoidaan niin, että ensisijaisesti hoidetaan henkeen ja terveyteen välittömästi vaikuttavat työtehtävät. Kiireettömiä tehtäviä hoidetaan toissijaisesti päivittäisestä tilanteesta riippuen, sosiaalityö-, perhe- ja ikäihmisten palvelujen palvelulinjajohtaja Tuija Hassinen-Laine  linjaa. Vehmaan peruspalvelujohtaja Maria Silver kertoo, että kunnassa kotipalvelu toimii normaalisti. Vehmaalla on rajattu vain saunapalvelut pois, kuten muissakin kunnissa. – Pyrimme myös varmistamaan muiden osalta ruokahuollon, jos saamme tietoon avuntarvitsijoita. Kustavin sosiaalijohtaja Tatu Ujula kertoo, että kunnan kotipalvelu ei kuljeta vanhuksia saunomaan Jaalakotiin, vaan saunotukset tai suihkutukset pyritään järjestämään asiakkaan kotona erikseen sovitusti tilanteen mukaan. – Koronatilanteen ja sairastapausten lisääntyessä pesuvälejä joudutaan ehkä harventamaan riippuen muun muassa henkilöstöresursseista, Ujula sanoo. Myös kotipalvelun käyntikertoja voidaan joutua kunnissa supistamaan, mikäli pandemiatilanne käy hankalaksi. Tilanne elää päivittäin. – Onneksi olemme pieni kunta ja asukkaiden kotihoidon tarpeet pääosiltaan tuttuja eli meidän on helppo reagoida nopeastikin, Ujula toteaa.   Myös ikäihmisten ateriapalvelut hoidetaan kunnissa. Akselissa kotihoidon ateriapalvelu on ulkoistettu, eikä toimintaan ole tullut muutoksia koronaepidemian aikana. – Mahdollisessa kotikaranteenissa oleville kotihoidon ulkopuolisille henkilöille pyritään turvaamaan tarvittavat palvelut tapauskohtaisesti, Hassinen-Laine sanoo. Myös Uudessakaupungissa ja muissa kunnissa kotihoidon ateriapalvelut pystytään järjestämään. Kunnilla on paineita järjestää myös ruokakassi- ja apteekkiapua kotikaranteenissa oleville sekä riskiryhmiin kuuluville. Uudessakaupungissa apua kotiinkuljetukseen saa soittamalla sosiaalipalvelujen numeroon 040 663 7001. Akselissa selvitellään mahdollisuutta ulkopuolisten, yhdistysten sekä läheisten apuun. Muun muassa Mynämäessä ruokatoimitukset kotiin on pystytty järjestämään yhdistysten ja seurakunnan talkoina. Vehmaalla vanhusneuvola organisoi kauppakassi- ja apteekkikuljetuksia yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Myös muissa kunnissa järjestetään kuljetusapua yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa.   Valtioneuvosto ilmoitti torstaina, että kuntiin avataan palvelunumeroita ikäihmisille, koska kaikilla ei ole lähellä tukea. Ikäihmiset voivat kysyä palvelunumeroista apua esimerkiksi kauppa- ja apteekkiasioinnin järjestämiseen erityisesti, jos eivät ole aiemmin olleet palveluiden piirissä. Yli 75-vuotias voi kääntyä kunnan puoleen, vaikka ei olisikaan kotihoidon piirissä. Kunnat saavat perjantaina tietoa uusista tehtävistä.