Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Heinäsirkkojen jälkeen

”Kun susiaidat kumotaan, koittaa globaali petojen aika.”Kirjoitin tuon 30 vuotta sitten. Nyt se peto on irti. Ja pedon nimi on Korona. Toinen aforismi samassa kokoelmassa sisältää toivoa: ”Lihavat vuodet turruttavat. Heinäsirkkojen jälkeen nähdään näyt.” Nyt tarvitaan näkyjä, visioita siitä miten edetä salamana iskeneessä hätätilassa. Kuten Ranskan presidentti totesi: Me olemme nyt sodassa, maailmanlaajuisessa sodassa virusta vastaan. Toivotaan, että peto nujertuisi jo juhannukseksi. Jos ja vaikka näin olisi, elämä on pysyvästi muuttunut. Jopa paremmaksi, haluan uskoa. Tämänhetkinen uhka, aidosti todellinen vaara opettaa meitä tehokkaammin kuin pikakarkotus Siperiaan – sananparren muistanette. Tavallinen turvallinen arki tuntuu jo nyt korvaamattoman arvokkaalta, kasvattaa pienistäkin iloista suuria. Yksi iso ilonaihe: suomalainen sisu ei ole mihinkään kadonnut, eikä siihen nivoutuva yhteenkuuluvaisuuden tunteemme. Nyt ei todellakaan kaveria jätetä. Musiikkimuistoista pulpahtelee the Hollies-yhtyeen ”He Ain’t Heavy, He’s My Brother”. Eli sitä heikompaa, sitä haavoittuvampaa kannetaan nytkin harteilla: Ei hän tunnu painavalta, hän on mun veljeni. Asenne ratkaisee. Asenne vastuuseen itsestämme ja toisistamme. Jaksetaan jaksaa, ja sitäkin ilolla: ”Tulossa ovat rankkasateet ja rajut tuulet. Nyt, jos koskaan, on suojattava naurunjuuret”. Käyntikorttini tarjoaa nauruterapiaa (sinällään hilpeää). Perehdyin myös nauramisen historiaan (kuulostaa naurettavalta). Tiesittekö että sota-aikana Suomessa naurettiin enemmän kuin nykyään! Liekö ollut alitajuista eloonjäämistaktiikkaa, voimien keräämistä ja uskon säilymistä? Lapsuuteni varattomasta kodista löytyi kirjoja, kiitos äitini. Alta kymmenikäisinä siskon kanssa kikateltiin Decameronea, sen hilpeitä eroottisia tarinoita ja eritoten niitten kuvitusta. Boccaccion teoksen kehys (n.1350) muistuttaa kirpaisevasti nykytilannetta. Keskiajalla Eurooppaa piinasi Musta Surma, rutto joka niitti väestöstä puolet (50 miljoonaa). Decameronessa (”10 päivää”) Italian Firenzestä pakenee maaseudulle 7 naista ja 3 miestä. Ajankuluksi he viihdyttävät toisiaan tarinoiden. Joka päivä jokainen kertoi omansa. Usein ilkuttiin ilottelevia munkkeja ja nuorten tyttöjen lemmenhaaveita. Näin kirjailija sai kasaan 100 tarinaa ja maailman ensimmäisen novellikokoelman. Tätä kirjoittaessani meillä vielä sallitaan alle kymmenen hengen kokoontumiset, ellei ikä paina. Mutta nyt karanteenissa ja eristyksissä on viihtymisen kannalta keskiaikaa paremmat eväät. Tarinoita tarjotaan monesta tuutista ja suomalaista kotia yhä koristaa huonekalu nimeltä kirjahylly (outo kapistus heti Alppien eteläpuolella). Kännykkä on nimensä mukaisesti käden ulottuvilla. Ilo, viihtyminen, alkaa itsestä. Tämä kansa pinnistelee eteenpäin yhtenä rintamana, sisulla ja myönteisellä asenteella: ”Vaikka taipuisi, taitu ei kuitenkaan, katajaista se on ja se kestää vaan”, vakuuttaa Kuoppamäki. Me selviämme tästäkin, vaikka ajat ovat synkät, vaaraa enteilevät. Jälleen kerran Finlandian patarummut pärisevät, heräilevät: ”Oi nouse, Suomi…” Ja Suomi nousee. Tuula Sandström