Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuusistoilla soi trumpetti, käyrätorvi ja piano – Taivassalon monipuoliset harrastusmahdollisuudet yllättivät

Rivitaloasunnossa Taivassalossa asuu kolmehenkinen perhe, joka voisi perustaa oman trion. Äiti, Jaana Kuusisto , soittaa pianoa ja laulaa. Onnin , 12, pääinstrumentti on käyrätorvi, mutta hän soittaa myös kanteletta, kitaraa, kornettia ja on treenannut myös beatboksausta. Oiva , 10, on trumpetisti, joka tekee taustoja räppeihin. Koko perhe on hurahtanut musiikkiin ja Taivassalossa on musiikin harrastamiseen erinomaiset mahdollisuudet. Pojat käyvät Vakka-Suomen musiikkiopiston tunneilla ja äiti laulaa viisihenkisessä lauluryhmässä keskiajan ja renesanssiajan musiikkia. Lisäksi pojat ovat VPK:ssa ja harrastavat partiota. Äiti on kunnanvaltuuston ja palvelulautakunnan jäsen sekä OAJ:n Nousiaisten seudun paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. – Pieneksi paikkakunnaksi Taivassalossa on todella hyvät harrastusmahdollisuudet. Lisäksi täällä on erinomainen koulu, liikuntahalli ja kirjasto sekä kaikki palvelut lähellä, Jaana Kuusisto kehuu. Laaja harrastusten kirjo yllätti myönteisesti, kun perhe muutti Forssasta Taivassaloon kahdeksan vuotta sitten.   Poikien elämä rytmittyy kahteen eri paikkaan: äidin kanssa he asuvat Taivassalossa ja vierailevat säännöllisesti isän luona Forssassa. Poikien mielestä järjestely on mahtava. – Taivassalossa on kaverit ja meri, Forssassa on vähän kaikkea, Onni luonnehtii. Jaana Kuusisto on lähtöisin Turusta. Takavuosina hän lähti työn perässä Forssaan. Kun eteen tuli ero, Jaana mietti, mihin hän asettuisi poikien kanssa asumaan. – Omat vanhempani olivat aina puhuneet, että he haluavat muuttaa mökille merenrantaan. Päätin sitten muuttaa poikien kanssa heidän perässään Taivassaloon. Sitä päätöstä hän ei ole katunut. – Vanhempani ovat olleet monessa tilanteessa tukena ja Taivassalo on lapsiperheelle hyvä asuinkunta. Jaana kertoo, että MLL:n perhekerhon kautta hän ja lapset löysivät nopeasti paikkakunnalta uusia ystäviä. – Minulla oli jo vanhastaankin täällä ystäviä, kun olen viettänyt lapsuuden kesät mökillä Vehaksessa.   Kesät Kuusistot viettävät yhä merenrannalla. Talvikaudella harrastukset vievät niin paljon aikaa, että perheen sohva ei ehdi paljon kulua. Jos kotona ollaan, niin silloinkin tekemistä riittää. Oiva laittaa ruokaa ja leipoo mielellään yhdessä äidin kanssa. Jaanalla menee 1,5 tuntia päivittäin työmatkoihin, kun hän on opettajana Maskussa. – Ajamiseenkin tottuu, hän toteaa. Perheen elämä on hyvin samanlaista kuin muissa perheissä. Kasvatusalan ammattilainenkin käy kasvatuskeskusteluita myös kotonaan. – Jos jostain tulee kinaa, niin peliajasta, äiti huokaa. – Niin ja mä haluaisin jonkun lemmikin, koiran, kissan, hamsterin, marsun tai alpakoita, Onni luettelee. – No niinpä haluaisit, Jaana naurahtaa. Jos jostain perheenäiti unelmoi, niin seesteisestä ajasta. – Vaikka toisaalta olen luonteeltani aktiivinen. Tykkään pelata tennistä ja golfia, hän miettii. Sitä seesteistä aikaa on tarjolla nyt lähiviikot koronatilanteen takia. – Kaikki harrastukset ja menot on peruutettu. Kalenteri tyhjeni äkkiä, Jaana kertoo. Ehkä Kuusistojen sohvalle tulee kerrankin käyttöä. Onni haaveilee, että ulkona voisi pelata jalkapalloa, sählyä ja koripalloa. Ainakin hän aikoo lukea, sillä poika on jäänyt Soturikissat-kirjojen koukkuun.Oiva haluaisi harrastaa e-urheilua. Ehkä Kuusistoilla keskustellaan jälleen peliajasta, kuten kaikissa muissakin varhaisteinien perheissä.