Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Anna arvo ruoalle

Viimeisten päivien aikana on ympäri maailmaa peruutettu lentoja, kielletty matkustajalaivoja rantautumasta ja rajoitettu ihmisten liikkumista kokonaisten valtioiden alueella. Tilanne on jo vaikuttanut myös rahtiliikenteeseen käytettyjen konttien jäädessä karanteenialueille. On vain ajan kysymys, ennen kuin muutakin rahtilaivaliikennettä ruvetaan rajoittamaan. Aikojen saatossa on puhuttu paljon oman ruoantuotannon ylläpidon tärkeydestä jo huoltovarmuudenkin vuoksi. Näissä keskusteluissa Keskusta on valitettavan usein joutunut yksin puolustamaan kotimaista ruoantuotantoa eri tuotantosuuntien alasajoa milloin milläkin verukkeella vaatineita vastaan. Toivoakseni viimeistään nyt ovat viimeisetkin änkyrät jo ymmärtäneet oman tuotannon tärkeyden. Jos tulee jokin poikkeustilanne, niin Suomi on kuljetusten kannalta pussinperällä. Niitä halpoja, muille kelpaamattomia bulkkieriä, joiden nimiin jotkut vannovat, ei yksinkertaisesti saada kuljetettua perille. Tähän ei edes vaadita sotatilaa, vaan pienen pieni virus riittää. On kuulunut puheita siitä, ettei tuottajien elämillä ja toimeentulolla ole väliä. Vaatimuksia siitä, että heidän pitäisi hankkiutua muihin ammatteihin, vaikka koodareiksi tai myyjiksi. Mutta pelkällä koodilla ei elä ja vaikka kauppa on se joka kannattaa, niin kauppiaankin pitää joskus syödä. Anna arvo ruoalle ja ruoan tuottajalle. Olli-Pekka Aalto (kesk.)