Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Terveiset jälleen täältä

Summa murtui 13. helmikuuta. Sodan viimeisenä kuukautena vetäydyttiin tykistökeskitysten ja pommitusten keskellä, ja uupuneiden miesten onnistunutta vetäytymistä onkin nimitetty varsinaiseksi Summan ihmeeksi. Kannaksella olot olivat kurjat. Isä kertoi myöhemmin tuosta ajasta: ”Sota oli julmaa ja vähemmän julmaa haavoittumiseeni ja loppuun asti. Majoittumispuoli oli niin ja näin. Noiden viikkojen aikana ei telttaa edes yritetty pystyttää. Aina nojattiin hiukan johonkin. Havumajoja oli. Pesulla ei käyty. Sapuskapuoli oli huono. Välillä oli jäätynyttä papusoppaa, jonka kyljestä haukattiin. Useita vuorokausia saattoi mennä, ettei syöty ollenkaan. Lumesta sulatettiin vettä, mutta sekin tahtoi olla nokista. Kylien kaivot olivat jäässä. Ojistakin otettiin vettä, vaikka se oli kielletty.” Vehmaalainen kunnallisneuvos Eino Vuorisalmi on kertonut: ”Komppaniamme [6./JR 13] vahvuus oli alun alkaen 197 miestä, mutta sodan loppuvaiheessa oli komppaniasta enää rippeet jäljellä, nelisenkymmentä miestä.”   Kirjoittaminenkin oli vaikeaa, kun paperia ei ollut: ”Meillä ovat täällä kaikki vähän perääntyneet, ja edellämme kuljetetut pakkaukset ovat menneet kaikki sekaisin. Kirjoituspaperikin oli jonnekin sekaantunut, mutta kuoret ja vanhat kirjeesi ja ennen kaikkea Mattimme ja Sinun kuvasi ovat säilyneet sentään. Kirjoitan paremmin, kun pääsemme tuonne taakse, kun ei näin voi oikein asioista kirjoittaa, näin sodassa”. Vaikka paperia löytyi, kirjoittaminen saattoi keskeytyä: ”Nyt välillä ryssä pudotti lentopommeja tähän talon lähelle niin, että akkunat menivät palasiksi. Olemme nyt tulleet parina yönä pois päin ryssästä, ja teemme tähän puolustusasemat, ja ne pommittavat joka paikkaa. Yksi poika haavoittuikin.” Isä haavoittui Talin aseman lähettyvillä 7.3. kranaatin sirpaleesta, ja kun rauha solmittiin 13.3., hän oli turvallisesti Jyväskylässä sotasairaalassa, missä olot olivat ”kuin presidentinlinnassa”. Rauhan tuloa on turkulainen Väinö Sarvanto kuvannut kirjeessään: ”Meille tuli 12.3. määräys, ettemme saa ampua ennen kuin ryssä on edessä olevan pellon täällä puolella. Välimme oli vajaa 100 metriä. Pellolle oli laskettu vettä, joten se oli kuin leveä joki. Näimme hyvin heidän liikehtimisensä. Olin asemassa yön ja vasta 10.50 tuli tieto, että kello 11 on rauha. Ryssän tankit ampuivat silloin mäenrinnettämme, mutta jämtti 11 se lakkasi, ja oli uskottava, että jonkinlainen rauha on. Ryssät ottivat rauhan vastaan suurta mökää pitäen. Niitä oli hauska katsella. Siitä vetäydyimme heti kilometrin verran ja sitten alkoi se pitkä hiihto.” Kotiin tulo viiden kuukauden poissaolon jälkeen oli isälle ikimuistoinen: ”Niin, siellä sairaalassa ollessani tuli rauha, sellainen kuin se sitten oli. Ainakin se tuntui mukavalta sillä hetkellä ja vähän jälkeenpäinkin. Tulin maaliskuun 18. päivänä kotiin päin. Muistan Toijalasta Turkuun päin tullessa, miten hanki kiilsi auringon paisteessa. Sellaista ei ollut koko talvena nähnyt siellä Kannaksella. Vinkkilään saavuttiin myöhään illalla, ja kun kävelin kotiin, olivat Matti ja Helli jo petillä. Vanhempani olivat vielä ylhäällä. Arvatkaahan oliko mukavaa? Oli.” Liisa Jalava