Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Eläkeliitto 50 vuotta sukupolvien ketjussa

Eläkeliitto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Pääjuhla oli Helsingissä Finlandia talossa 26.2. Samaan aikaan juhli myös Mynämäen yhdistys Mynämäen työväentalolla. Päivä oli aurinkoinen ja yhdistyksen väkeä saapui juhlaan yli 90. Eläkeliitto on Suomen suurin eläkeläisjärjestö, jolla on lähes 130 000 jäsentä. Liitto perustettiin halusta kohentaa eläkeläisten taloudellista toimeentuloa. Eläkeläisten tämän päivän elämä on toisenlaista kuin 1970 luvulla, mutta liiton ja yhdistysten tavoitteet ovat kuitenkin pysyneet samoina. Eläkeläisköyhyyden vähentäminen, ikäihmisten itsetunnon ja osallistumismahdollisuuksien parantaminen ovat edelleen tärkeimpiä päämääriä. Liiton vahvuus on laaja ja aktiivinen paikallisyhdistysten kenttä. Mynämäen yhdistys toivoo kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden suhtautuvan myönteisesti toimintaansa. Tarvitaan tilaa toimia ja harrastaa. Osallistuminen kerhoihin, retkiin, kulttuuritilaisuuksiin ja liikuntaharrastuksiin luo virkeyttä ja elämänmyönteisyyttä. Yksinäisyys aiheuttaa terveyshaittoja. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 220. Puheenjohtajana on Terttu Kummila . Hallituksessa on kahdeksan jäsentä ja useita muita vastuuhenkilöitä. Yhdistys täyttää ensi vuonna 35 vuotta. Tänä aikana on jo eläkeläissukupolvi ehtinyt vaihtua. Nyt on vetovastuussa niin kutsutut suuret ikäluokat. Jokainen hallitus ja toimija on jättänyt yhdistykseen oman jälkensä. Mynämäen yhdistyksen tämän hetkisen hallituksen ”kärkihanke” on vapaaehtoistyön kehittäminen ja vahvistaminen, digipalveluiden ja sosiaalisen median tutuksi tekeminen. Tavoitteiden onnistuminen perustuu kiinteään yhteistyöhön kunnan ja seurakunnan kanssa. Yhdistys on yhteistyöstä kiitollinen ja toivoo sen jatkuvan, yhdessä kohti ikäystävällisempää Suomea.