Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kasitien Katsastus Rantarallin yhteistyökumppaniksi

Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry järjestää lokakuun 3. päivänä Mynämäen ympäristössä ajettavan Rantarallin jo 44. kerran. Rantaralli on F – Rallisarjan viimeinen osakilpailu. Rantarallin reittitiimi ja muu kisaa tekevä porukka sai uutta intoa rallin tekemiseen, kun yhteistyökumppaniksi lähti rallikansan tuttu Kasitien Katsastus Oy. Kasitien Katsastus Oy on Mynämäellä toimiva yksityinen, yrittäjävetoinen katsastusalan yritys. Yritys on perustettu vuonna 2010, jolloin myös katsastustoiminta aloitettiin uusissa, varta vasten katsastustoimintaan suunnitelluissa tiloissa. Yritykselle myönnettiin ISO 9001 laatusertifikaatti vuonna 2015. Yritys sijaitsee hyvien yhteyksien päässä valtatie 8 varrella. Kasitien Katsastuksessa tehdään sekä kevyen että raskaan kaluston katsastuksia ja rekisteröintejä. Ralliautojen punakilpikatsastukset hoituvat myös ammattitaidolla. Yritys työllistää yrittäjän lisäksi kolme katsastusmiestä, toimistosihteerin sekä osan vuodesta ammattiin valmistuvia opiskelijoita. Naantalin Seudun UA ry:n kanssa Kasitien Katsastus on tehnyt yhteistyötä jo vuosia, sillä Rantarallikatsastukset on tehty Mynämäessä jo vuodesta 2014. Yhdessä tekeminen on sujunut hyvin, joten yrittäjä Sami Kompuinen kertoi, että yhteistyökumppaniksi lähtöä ei tarvinnut kauaa miettiä vaan oli helppo lähteä entistä enemmän mukaan rallintekoon. NaSUn puheenjohtaja Ari Kujanpää ja Rantarallin tiedotuspäällikkö Irma Sirén ovat erittäin tyytyväisiä yhteistyöstä Kasitien Katsastus Oy:n kanssa. Rantarallin ja NaSUn väki toivovat, että yhteistyökumppanille tulee hyötyä panostuksesta ralliin ja että rallikansa käyttää jatkossakin yrityksen tarjoamaa palvelua.