Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Meinaaminen ei riitä

Maskun kunnanvaltuuston kokouksessa oli tavallista juhlavampi tunnelma, kun alkuun luovutettiin pitkään luottamustehtävissä olleille Maija Salolle (sd.) ja Aki Simolalle (kok.) presidentin itsenäisyyspäivänä myöntämät kunniamerkit. Pitkästä punaisesta paperikääröstä puheen pitänyt Salo halusi oman esimerkkinsä kautta kannustaa kuntalaisia kunnallispolitiikkaan. Salo sai ensimmäisissä kuntavaaleissaan ääniä vaatimattomat 12, mutta sitä kautta kaksi lautakuntapaikkaa. Kolmansissa vaaleissa ääniä tuli sitten jo niin paljon, että hän päätyi johtamaan valtuustoa. Se on ollut oiva näköalapaikka, ja valtuustoa hän kiitti siitä, että vaikka asiat joskus riitelevätkin, riidat eivät mene henkilökohtaiselle tasolle. – Siksi kannustan teitä kaikkia houkuttelemaan uutta väkeä päätösentekoon, koska se on äärettömän tärkeää. Uhraamme tähän oman aikamme, mutta toisaalta täällä on paljon myös ammennettavaa.   Esityslistalla keskustelua herättivät lähinnä Perusturvakuntayhtymä Akselin hyvinvointisuunnitelmien pykälät. Hyvinvointikertomuksen todettiin tarjoavan laajasti tietoa, mutta konkretiaa kaipasi ainakin Taito Ylhäinen (ps.). – Dokumentissa käytetään lauseita, että aiotaan ja meinataan. Pitäisi olla vähän enemmän päättäväisyyttä. Siinähän oikeastaan vesitetään koko homma, kun vain esitetään tällaisia ajatuksia, eikä ole käytännön töitä, hän totesi. Kunnanjohtaja Arto Oikarinen muistutti, että jo pelkästään suunnitelman laatiminen on tuonut paljon uutta yhteistyötä kunnissa ja Akselissa käytännön työtä tekevien välille. – Eivät he kaikki edes tunteneet toisiaan ennen tätä prosessia. Kyllä meillä on paljon petrattavaa, mutta tämäkin oli nyt yksi tie, jolla saatiin asiaa hiukan eteenpäin. Akseli-kuntien erilaiset haasteet ovat yksi hankaluus.  Tatu Puottula (sd.) nosti esille hyvinvointikertomuksessa esille tulleita esimerkkejä: – Maskussa on lähes kymmenkertainen määrä huumekokeiluja nuorten keskuudessa, Mynämäessä taas yli kaksinkertainen määrä toimeentulotukea saavia perheitä, ja edelleen Maskusta löytyy koulutuksen ulkopuolelle jääviä nuoria vain noin puolet siitä, mitä Mynämäestä.   Lopuksi käytiin läpi muuttoliikkeeseen liittyviä ennusteita. Maskun tulevaisuus on kunnanjohtajan mukaan kiinni siitä, miten hyvin strategiaa saadaan toteutettua. Taito Ylhäinen tosin muistutti, etteivät ennusteet aina toteudu: seutukaava-arkkitehti Narjus ennusti 1970-luvulla, että syrjäisen Lemun asukasmäärä kuihtuu 20 vuodessa 770 asukkaasta neljäänsataan ”eikä siellä ole muuta kuin lammaslaitumia”. – Se oli hänen tilastonsa. Toivottavasti tämä nykyinen menee yhtä paljon pieleen, Ylhäinen totesi.