Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

UJK säilytti paikkansa kolmosdivisioonassa

Jääkiekko UJK 11 Kiekkohait 2 UJK juoksi karsintapeikkoa karkuun viikkokausia ja onnistui lopulta karistamaan tämän kannoiltaan. Edellisviikonloppuna petolintu nappasi elintärkeän vierasvoiton Kiekko-67:n kotikentältä ja jäljelle jäi vielä viimeinen tehtävä. Runkosarjan päätöspelissä oli Kiekkohaiden kaaduttava kotikentällä. Voitolla Jää-Kotkat nousisi varmuudella karsintaviivan yläpuolelle ja kausi päättyisi siihen. Lauantai-illan päätöspelissä yleisöä oli ilahduttavan paljon paikalla ja kotijoukkue palkitsi paikalle tulleet maali-ilottelulla. Vierasjoukkue joutui pesukoneeseen heti alussa ja yhdeksän minuutin jälkeen taululla olivat jo lukemat 4–0. – Kiekkohailla ei ollut panosta tässä pelissä, mutta he tulivat paikalle täydellä ryhmällä ja kyllähän kaikki haluavat päättää kauden voittoon. Meillä onnistui alussa kaikki ja se tuntui vievän parhaan fiiliksen vastustajalta, Kotkien valmentaja Juha Ropponen arveli. Kotkat piti vaivatta kapellimestarin puikkoa itsellään ja esitteli maalivainua monen pelaajan toimesta monipuolisesti. Runkosarjan päättänyt koitos päättyi numeroihin 11–2. Paavo Hakamäki, Teemu Ylander, Ville Alppi ja Juuso Kantola asettelivat ensimmäiset askelmerkit pelille ja 4–0-johto heti alkuun oli näyttö siitä, mihin UJK pystyy parhaimmillaan. Toisen erän alkuun Johannes Ranta ja Kantola veivät isännät jo 6–0-johtoon ja Petteri Mykrä pisti lisää bensaa liekkeihin ylivoimamaalilla erän lopulla. Viimeisessä erässäkin luistin liikkui kiitettävästi ja komeita maaleja nähtiin. Ylander sai hattutempun täyteen kuin myös oman joukkueen iloksi Johannes Ranta. Juuso Kantola teki esityön peräti viiteen maaliin. Omaan viekkaaseen tyyliinsä kentällä liikkuva Ville Alppi kykeni samaan eli viiteen passiin. Jää-Kotkat jämähti joulun tienoilla jumbosijalle ja pääsi tästä taakasta irti vasta, kun joukkue sai lisävahvistusta. – Junnuilla kausi aloitettiin ja konkariporukalla päätettiin, valmentaja Ropponen vitsaili. Pitkään juniorivalmentajana toiminut Ropponen joutui puolivahingossa päävalmentajan paikalle, mutta rauhallisen oloinen mies oli tyytyväinen kokemukseensa. Moni asia kehittyi kauden aikana. – Peleissä toimiminen kehittyi huomattavasti kauden edetessä. Peluuttaminen ja rohkeus tehdä päätöksiä olivat syksyllä vielä aika lapsen kengissä, mutta paljon opin tänä aikana. Ropponen ei pitänyt mahdottomana ajatuksena, että hän olisi puikoissa ensi syksynäkin. Tosin joidenkin asioiden on muututtava. – Sellaisia pelejä ei voi enää tulla, että illalla mietitään, saadaanko huomiseksi edes kymmentä pelaajaa mukaan. Tuosta kesken kauden mukaan tulleesta kaartista osa on väläytellyt jatkamisen mahdollisuutta ja se auttaisi kyllä paljon. TuKV ja Liekit joutuvat karsimaan sarjapaikastaan. Lähimpänä nousua kakkosdivariin on sarjan taitavin ja tehokkain joukkue PKS Paimiosta.