Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Keskiaikaiset vohvelit

Kotisaaremme Rymättylällä on suomalaisen ruokakulttuurin juuret. Moni ruokakasvi levisi Suomeen juuri saariston kautta. Mannerta pidempi kasvukausi oli esimerkiksi viljojen menestymiselle tärkeää. Keskiajalla Rymättylässä asusteli suuri joukko aatelisia. Turvallisuussyistä. Turun Linnan liepeillä mellastivat rosvojoukot vähän väliä. Tätä kirjoittaessani perehdyn syvällisesti keskiaikaisiin ruokaresepteihin. Se on helppoa, sillä lähes tietämättämme olemme perustaneet ruokatarjontamme juuri näihin yksinkertaisuuksiin. Yksi sen ajan suosittu juhlaruoka olivat vohvelit. Noin 15 kpl 4 dl vehnäjauhoja (keskiajalla vehnää pidettiin jauhoista terveellisimpinä) 3 dl kermaa 3 munan keltuaista 5 rkl hunajaa 2 tl kanelia 1,5 tl suolaa Sekoita aineet yhdeksi taikinamassaksi. Voitele voilla vohvelirauta tai paistinpannu ja muotoile taikinasta kahden ruokalusikallisen suuruisia noin 1/2–1 cm paksuisia kakkuja ja paista ne kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Kermavaahto ja esimerkiksi mustikkahillo kruunaavat keskiajan nautinnon meille. Pentti-Oskari Kangas