Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Korihaille ennätyksiä hipova tappio

Koripallo Vilpas 115 Korihait 65 Korisliigakauden ylivoimaisesti suurin voitto nähtiin keskiviikkona Salohallissa. Tämän shown narrina toimi Uudenkaupungin Korihait. Kotijoukkue Vilpas on kärsinyt loukkaantumisista, mutta tämä ei näkynyt petokalan vierailulla missään muodossa, pikemminkin päinvastoin. Uusikaupunkilaiset eivät saaneet minkäänlaista otetta Vilppaan hyökkäyspelistä, joka viuhui iloisena eri suunnista. Haiparven omat tehot lepäsivät liikaa vain kahden miehen varassa ja näin eroa syntyi alusta alkaen. Tällä kertaa tilanne ei tasaantunut missään kohtaa ja eroa syntyi peräti 50 pistettä. Ennätyksiä hipova tappio kirjattiin numeroin 115–65. Kolme miestä tykitti isännistä enemmän pinnoja kuin Korihait yhteensä. Jeremiah Woodin (28 p.) ja Tim Colemanin (26 p.) suorituksia osattiin odottaa, mutta kolmas nimi olikin sitten superyllätys. Petokalan riveistä aiemmin lähtenyt Elias Eerikinharju oli pestattu Vilppaan riveihin ja mies makseli kalavelkoja isoilla koroilla. Eerikinharju paukutti kovalla tarkkuudella peräti 18 pistettä. Korihaiden miehistöstä Miikka Marttinen sai kasaan yhdeksän pistettä laittamatta ohi yhtään pelitilanneheittoa. Kevin Ware oli täydellisesti ulkona pelistä. Ware ei saanut pistettäkään aikaiseksi ja plusmiinuslukema oli eniten pakkasella. – Hyvän joukkueen pelisysteemi toimi ja me taas olimme kurittomia. He heittivät paljon kovia koreja sisään, mutta ohiheitoista he pääsivät liian usein yrittämään vielä uudelleen, Korihaiden takamies Vesa Heinonen arvioi. Hailuotsi Jarno Nikula ei suuremmin positiivista kerrottavaa omiensa esityksestä löytänyt. Nikula vitsaili aluksi puhumalla vain säätilasta ja toivoi puhuttavan vain siitä. Lopulta myös lyhyitä kommentteja murskatappiosta lenteli ilmoille. – Ennen ensimmäisiä vaihtoja pelaamisessa oli jonkinlainen tolkku. Sen jälkeen se olikin siinä, Nikula totesi. Korihait jäi levypalloissa rumemmin jalkoihin kuin kertaakaan tällä kaudella. Vilpas noukki 47 irtopalloa, kun Korihait sai haalittua vain 28 kappaletta. Myös heittoprosenteissa oli huima ero. Maajoukkuetauko pysäyttää Korisliigan runsaaksi viikoksi. Korihaiden pelit jatkuvat puolentoista viikon päästä kotisalissa Seagullsia vastaan.