Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Äänihoukuttelulla voi luoda uusia luontoelämyksiä – pillittäminen vaatii kärsivällisyyttä

– Eläinten houkuttelu ääniefekteillä on satoja vuosia vanha menetelmä. Se unohtui, mutta nousi uudelleen esiin, kun jenkit onnistuivat tuotteistamaan tämän metsästyksen apumenetelmän. Houkutuspillien myynti kasvoi merkittävästi. Näin sanoo Taivassalon Hilloisissa asuva Aki Perälä , joka kiertää ympäri maata erämessuilla ja metsästysseuroissa alustamassa eläinten houkuttelemisesta pillien avulla. Kun pillittämisen perinne oli kadonnut, piti tiedot ja taidot kaivaa esiin käytännössä kokonaan uudelleen. – Metsästyksessä pillin avulla pyritään saamaan mahdollisimman hyvä ampumapaikka. Painottaisin kuitenkin, että äänen avulla houkuttelua ei pidä liittää pelkästään metsästykseen. Se on oiva apuväline luontokuvauksessa tai pelkästään elämyksellisen tilanteen luomisessa luonnon keskellä Aki Perälän mukaan kaikkia eläimiä, petoja, hirvieläimiä, jäniksiä, lintuja, voi houkutella. Sen verran tietämystä pitää olla, että käyttää oikeaa pilliä oikeaan aikaan vuoden kierron mukaan. Perälä ei usko, että pillittämisestä tulee laajojen piirien harrastus. – Se vaatii kärsivällisyyttä ja kärsivällisyyttä. Jos on sata pettymystapahtumaa ja yksi onnistuminen, niin meillä on tapana jauhaa niitä pettymyksiä, vaikka pitäisi keskittyä siihen onnistumiseen. Pillejä on myynnissä kohtuuhintaan, ja niitä voi tehdä myös itse. Nykytekniikkaa saa Perälän mukaan käyttää äänihoukuttelussa rajallisesti. – Digitekniikkaa saa käyttää supin, minkin ja variksen metsästyksessä. Onko siinä sama tunnelma kuin itse aiheutetun äänen kohdalla, sitä voi itse kukin pohtia. Aki Perälä on metsäoppilaitoksen käynyt teatteri-ilmaisun ohjaaja, joka tradenomiksi valmistuttuaan on työskennellyt Uittokalusto Oy:ssä metsä- ja metsästystarvikkeiden myyjänä. Pohjanmaan Laihialla syntynyt Perälä muutti Taivassaloon yhdessä Laura-vaimonsa kanssa vuonna 2015. Isän ja veljien innoittamana Aki Perälä on käynyt metsällä pienestä pitäen. Metsästäjätutkinnon hän suoritti 10-vuotiaana vuonna 1992. Lintujen – kanat, ankat, peltopyyt, fasaanit, metsot – tarhaaminen nousi pian tärkeimmäksi harrastukseksi, ja metsojen erikoistuontiluvan Ruotsista hän hankki 16-vuotiaana. Tämä harrastus jatkuu Taivassalon Hilloisissa, missä tarhattuna on kymmeniä fasaaneja sekä peltopyitä, ja niitä on kymmeniä myös tarhan ulkopuolella. – Ette te kauan siellä elä, supit ja ketut pitävät siitä huolen, osoittaa Perälä lohduttoman toteamuksensa metsästä ruokintatapahtumaan saapuville fasaaneille. Perälä katsoo, että nyt eletään petojen ja suurten eläinten aikakautta. Ihmisen toiminnan johdosta metsäalueet ovat pirstaloituneet, mikä yhdessä supi- minkki-, kettu- ja korppikannan lisääntymisen kanssa ovat vieneet kanalinnuilta elinmahdollisuudet. – Pienpetojen metsästyksellä pystytään elvyttämään kanalintu- ja myös metsäjäniskantaa. Nyt pienpetojen metsästäjiä on Taivassalossa kourallinen. Entä 30 vuoden kuluttua, siitä olen huolissani. Aki Perälällä on metsästyskokemuksia Pohjanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Saaliseläimissä ja esimerkiksi koiran käytössä on eroja, mutta entä itse metsästyskulttuurissa? – Mitä itse metsästyskulttuuriin tulee, niin pohjalaiset ovat suorempia. Vaikka palavereissa saatetaan huutaa naama punaisena, niin samalle hehtaarille kuitenkin mahdutaan. Yhteishenkeä löytyy, ja yhteinen suunta on se, jonka enemmistö päättää. Näinkö ei ole Varsinais-Suomen Taivassalossa? – Täällä tahdotaan selän takana nurista, jos yhteinen päätös ei ole mieleinen. Olen soittanut henkilöille suoraan ja sanonut, että eri mieltä saa olla, mutta joukossa pitää pysyä.