Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Nousiainen lakkauttaa opettajan virkoja

Nousiaisten kunta lakkauttaa kunnanhallituksen päätöksellä kolme luokanopettajana toimivan päätoimisen tuntiopettajan virkaa toukokuun lopusta alkaen. Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää irtisanomisista. Valtuusto päätti viime joulukuussa lakkauttaa Paijulan koulun kuluvan lukuvuoden jälkeen osana kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa. Lakkauttamisen jälkeen Paijulan oppilaiden lähikouluksi määritellään Henrikin yhtenäiskoulu. Käytännössä Paijulan alakoulun lopettamispäätös tarkoittaa sitä, että kunnassa voidaan lakkauttaa kolme opettajan virkaa sekä yksi koulunkäynninohjaajan ja yksi ruoka- ja puhdistuspalveluiden toimi. Virat ja toimet eivät ole sidottuja tiettyyn kouluun. Koulunkäynninohjaajissa on määräaikaisia työsuhteita, joten henkilöstön vähentäminen voidaan toteuttaa niin, ettei määräaikaisuutta jatketa. Ruoka- ja puhdistuspalveluissa on tapahtunut henkilöstömuutoksia niin, ettei irtisanomisia tarvita.