Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kuparivuoren koulu suljetaan Naantalissa

Kuparivuoren koulu Naantalissa hiljenee oppilaista kahden vuoden kuluttua. Viimeinen opetuskevät on vuonna 2022. Valtuusto sinetöi koulun lakkauttamisen maanantaina. Päätös liittyy kaupungin laajaan kouluverkkouudistukseen. Kalevanniemeen tulee iso koulukeskus ja Luonnonmaalle perhetalo, jossa järjestetään luokkien 1–6 opetus. Mikäli kaikkia oppilaita ei voida siirtää Luonnonmaan ja Kalevanniemen kouluihin 1.8.2022 alkaen, jatkuu perusopetus heidän osaltaan Kuparivuoren toimipisteessä Maijamäen koulun alaisuudessa, kunnes siirto on mahdollista. Lakkautuspykälässä valtuustossa Sirpa Hagsberg  (sd.) ehdotti ensin asian palauttamista uudelleen käsittelyyn. – Koulun jatkosta päätetään taloussuunnitelmavuosien 2020–2023 jälkeen, jolloin lakkauttamisen tarve ja sen vaikutus ovat konkreettisemmin nähtävissä, Hagsberg esitti. Mikko Rönnholm (sd.) totesi, että kouluverkkoselvityksessä aiemmin on päätetty, että kiinteistöjen lakkauttamisen yhteyteen liitetään jatkosuunnitelma kiinteistön käytöstä, mitä ei nyt ole tehty. Rönnholm myös kyseli, miksi vain Kuparivuoren koulusta pitää nyt päättää, vaikka oppilasmäärä on ollut siellä kasvussa. Palautusehdotus kaatui äänin 33–10, ainoastaan SDP:n ollessa palauttamisen kannalla. Tämän jälkeen Hagsberg ehdotti asian hylkäämistä, mikä myös kaatui samoin äänin. Valtuusto vahvisti asuntomessualueen läheisen Rymättyläntien eteläpuolisen asuntoalueen ja Luonnonmaan perhetalon asemakaavan. Kaava-alue on noin 34 hehtaaria ja se sijaitsee Rymättyläntien eteläpuolella. Alueelle tulee perhetalo ja asuintaloja sekä virkistysaluetta. Kaavalla uskotaan olevan vaikutusta Luonnonmaan palvelujen kehittymiseen. Kaava mahdollistaa kaupan, huoltoaseman ja perhetalon. Rönnholm esitti lisättäväksi toimenpidealoitteen alueen liikenteen kokonaisselvityksen laatimisesta. Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen vastasi, että muun muassa Rymättyläntien rinnakkaistietä selvitellään ja muitakin tie- ja liittymäratkaisuja mietitään. Valtuusto hylkäsi toimenpidealoitteen äänin 12–31. Valtuusto hyväksyi sosiaali- ja terveyslautakunnan viime vuoden talousarvion ylitykset, jotka olivat yhteensä vajaat 800 000 euroa. Suurin ylitys on erikoissairaanhoidossa. Nuorisovaltuuston ja kaupungin päätöksentekoelimien välillä toimiviksi kummivaltuutetuiksi valittiin seitsemän kummivaltuutettua: Kaisa Sipponen (sd.), Toni Forsblom (kok.), Tommy Björkskog (kd.), Eero Latvala (vihr.), Annika Urpolahti (kesk.) Sari Outinen (ps.) ja Harri Palomäki (vas.). Toimikausi on 1.4.2020–31.5.2021. Luottamustoimista eronneen Sara Luotosen tilalle jäseneksi saaristolautakuntaan valittiin Riitta Salokannel (vihr.) hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Hanna Erjanti (vihr.) ja varajäseneksi ympäristöjä rakennuslautakuntaan Leena Haanpää (vihr.). Eero Latvalan (vihr.) aloite Suovuoren kartanon alueen kehittämisestä virkistys- ja ulkoliikuntakeskukseksi merkittiin loppuun käsitellyksi. Alueelle laaditaan kehittämissuunnitelma ja siihen on varattu kuluvalle vuodelle 30 000 euroa. Kaupunki kieltää jatkossa tupakoinnin kaupungin ylläpitämillä uimarannoilla ja uimapaikoilla. Kielto toteutetaan asentamalla tupakointikieltomerkit. Teknisen lautakunnan päätös lähti Jarkko Kanervan (vihr.) valtuustoaloitteesta. Jan Lindströmin (kok.) aloite paremmasta viitoituksesta Naantalista Merimaskuun ja Velkualle merkittiin loppuun käsitellyksi. Ely-keskuksen mukaan viitoitusta ei voida toteuttaa Naantalin keskustan alueelta, koska maantie 189 ei johda Merimaskuun, vaan Rymättylään, ja maantie 1930 johtaa Merimaskuun, jossa kaukokohde on Velkua ja lähikohde Merimasku. Jari-Antti Hörkön (kesk.) aloitteesta Naantalin omasta rengasreitistöstä laaditaan visio Saaristo-Naantalin matkailureitistöjen kehittämisestä. Visiota on tarkoitus tehdä yhteisissä työpajoissa syksyllä.