Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Mynämäki perusti ohjausryhmän

Mynämäen kunnanhallitus perusti maanantain kokouksessaan poliittisen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ohjata talouden tasapainottamissohjelman valmistelua. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan tasapainottamisohjelma hyväksytään samassa yhteydessä kun hyväksytään vuoden 2021 talousarvio ja vuosien 2021–23 taloussuunnitelma eli käytännössä kuluvan vuoden syksyllä. Poliittisen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja ja sihteerinä kunnanjohtaja tai hallintojohtaja. Ryhmään kuuluvat kunnanvaltuuston puheenjohtaja, valtuustoryhmien puheenjohtajat sekä kasvatus- ja sivistyslautakunnan sekä teknisen lautakunnan puheenjohtajat. Ohjausryhmän avulla pyritään löytämään yhteinen näkemys ja viranhaltijoiden valmistelutyölle riittävä poliittinen tuki.   Kunnanhallitus päätti käynnistää talouden tasapainottamisohjelman valmistelun viime lokakuussa, ja marraskuussa käynnistettiin koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelukunta on tähän mennessä kokoontunut kolme kertaa. Tavoitteena on saada talous tasapainoon ennen kuin taseessa oleva ylijäämä on kokonaan käytetty.