Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Naantalin terveyskeskus kerää asiakaspalautetta

Naantalin terveyskeskukseen on hankittu asiakastyytyväisyyttä mittaava painalluslaite ja sen tuloksia on voinut seurata viime syksystä lähtien myös kaupungin verkkosivuilta. Viimeisen 30 päivän ajalta palaute on huipussaan: terveyspalveluiden kouluarvosana on 9,5 ja Net Promoter Score eli NPS-luku on 89. NPS-luku lasketaan vähentämällä tyytymättömien prosenttiosuus tyytyväisten prosenttiosuudesta, lopullinen arvo ilmoitetaan kokonaislukuna. Terveyskeskuksen ylilääkäri Kristian Kallio sanoo, että hyvät tulokset ovat Naantalin terveyskeskuksen hyvän, asiantuntevan sekä pysyvän henkilöstön ansiota. – Positiivista palautetta on annettu järjestelmän kautta erityisesti asiantuntevasta henkilökunnastamme, hän sanoo. Kallio kertoo, että painalluslaitteeseen päädyttiin noin kaksi vuotta sitten, kun terveyskeskuksessa etsittiin toimivaa ja jatkuvaa tapaa kerätä palautetta. Ylilääkäri korostaa, että kaikki palaute otetaan tosissaan vastaan ja sen pohjalta toimintaa pyritään kehittämään. Joka kuukausi yksiköt saavat raportin tuloksista. – Muistutan aina henkilöstöämme, että asiakkaan kohtaaminen niin, että hän tulee kuulluksi ja ymmärretyksi, on kaiken A ja O, Kallio sanoo.