Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Sankarimarttoja ihasteltavana

Sankarimartalla on joulunpunaiset korkkarit ja päällään t-paita, jossa hän julistaa, että ”Nevermind New York when there’s Mynämäki”. Mynämäen kirkon vieressä puistossa puusta kurkotteleva hahmo myös näyttää, että ainakin Martat ovat aina valmiita hyppäämään kohti jotakin uutta.     Kolmemetrinen hahmo oli yksi osa torstaina järjestettyä Sankarimarttakävelyä, joka saikin ihmiset runsain joukoin liikkeelle. Kirjastosta haettiin tehtävälipuke, jossa piti etsiä viidestä eri paikasta keskustan alueelta Sankarimarttahahmoja, ja yhdistää sitten lomakkeessa ne siihen marttayhdistykseen, joka ne oli toteuttanut. Osa Mynämäen hahmoista on esillä 13.2. asti. Marttahahmoja olivat toteuttaneet Mynämäen, Karjalan, Laajoen ja Alakorven marttayhdistykset sekä Wirmon Martat.     Sankarimarttakävelyllä juhlistettiin Lounais-Suomen Marttojen 110-vuotiasta marttailua teemalla ”Hyvä arki kuuluu kaikille”. Ja jokainenhan on oman elämänsä sankari, erityisesti tietysti Martat.   Sankarimarttoja oli bongattavana Vakan alueella muuallakin. Kustavin marttojen Sankarimartta on esillä Kustavin kirjastossa 23.1.–13.2. Uudenkaupungin kirjaston aulassa istuvat helmikuun loppuun saakka Martta ja Martti -nuket, jotka esittelevät Uudenkaupungin Marttojen toimintaa.