Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Ei sitku, ei mutku –  vaan nytku!

Nyt kun uusi vuosikymmen on jo potkaistu käyntiin – ei mutinoita, ei lupausten lykkäämistä! Itse päätin oppia laiskottelemaan ja tehdä sen hyvin: siis olla ajoittain täysin joutilas – murehtimatta keskeneräisiä hommia. Kirjailijana on haastavaa vetää raja työn ja loman väliin. Nyt yritän. Joutilaisuus ruokkii luovuutta. Kursseillani kehun sitä lataavaksi laiskotteluksi. Mutta sitten on taas tuupattava itsensä liikkeelle. Asioitten lykkääminen on taito pysytellä eilisen tasolla. Soveltava käyttäytymistiede vääntää englannin nudge-sanan muotoon nytky eli tuuppaus, pukkaaminen, tönäisy. Meikä siis tuuppaa itseään paitsi joutilaisuuteen myös tehokkaaseen roikkuhommien perkaamiseen. Ja siihen kaikkein tärkeimpään: unelmien toteuttamiseen. Eihän Kolumbustakaan ihailla niinkään siksi että hän löysi uuden maanosan, vaan siksi että lähti etsimään, koska uskoi löytävänsä. Toki Intiaan pyrkiessään erehtyi puolen maapallon verran ja siinä ohessa risti Amerikan alkuperäiskansat intiaaneiksi, ”intialaisiksi”. Väärässä oleminen on yksi luovuuden tärkeistä voimavaroista. Ihminen joka ei koskaan erehdy eikä tee virheitä, ei yleensä tee mitään muutakaan. Siis rohkeasti vain kokeilemaan jotain ihan uutta, mokaamista pelkäämättä. Jos elämässään pelaa aina varman päälle, tulee samalla päättäneeksi, ettei enää halua kasvaa. Ei uimaankaan opi lukemalla, veteen on uskallettava mennä. Ilma kantaa niitä jotka levittävät siipensä. Ei voi tietää osaako maalata taulun, pyörittää firmaa, pitää sen puheen, voittaa pelin, kirjoittaa kirjan, rakentaa talon, leipoa kakun – jos ei yritä. On vain kaivettava esiin se pienen lapsen usko itseensä. Jokainen lapsihan syntyy luovana – ”vaan kuinkas sitten kävikään?” Kouluvierailuilla kannustan oppilaita kuvittamaan tarinoitaan ja samalla kysyn: ”Kuka osaa piirtää hyvin?” Eskarilaisista tokaluokkalaisiin jokainen käsi nousee. Kuudesluokkalaisista enää pari kolme. Opettajista kukaan ei ole vielä viitannut. Vierailijan oikeudella komennan sitten joka ikistä nostamaan kätensä – mehän piirrämme kaikki eri tavalla! Onneksi. Unelma unelmalta tässä elämässä edetään. Paljastan yhden omistani: löytää rakas lapsuusystävä Tukholman lähistöltä. Meistä tuli täysin erottamattomat jo viisivuotiaina Kirkonmäellä, Kokkolan liepeillä. Greta Anna-Stinalta opin myös ruotsin kielen. 15 vuotta myöhemmin lähdin Turkuun opiskelemaan ja tälle tielle jäin. Vuosikymmenet vilahtelivat ohi, vain joulukortein kulki viesti Pohjanlahden poikki. Edes valokuvia ei vaihdettu. Nyt jännittää lähteä, jännittää löytää. Tommy Tabermann rohkaisee: ”Tieltä älä kysy, minne sinun pitää mennä. Kukalta älä kysy milloin syksy tulee. Sydämeltäsi kysy vain vieläkö sitä huvittaisi.” Juuri niin ja Itkosen Jukkaa toistellen: ”Kirjoitin tämän, ajatus juoksi. Elämme täällä toistemme vuoksi:” Tuula Sandström