Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kasvatuslaitos jätti perinnöksi häpeän – Reima Luotonen antoi anteeksi ja kirjoitti kirjan

Marraskuussa vuonna 2016 silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esitti valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille. Kalantilaisen Reima Luotosen mielestä lasten oikeuksien päivänä esitetty anteeksipyyntö tuli vähän myöhään. – Se oli minun näkökulmastani katsottuna 70 vuotta myöhässä. Sodan jälkeiset ajat olivat luonteeltaan sellaisia, että kaikkialla oli kova kuri. Koululaitos oli erinäköinen, ja opettaja saattoi lyödä karttakepillä näpeille ja lastentarhassa repiä tukasta. Siihen nähden kontrasti elämääni Kulhon poikakodissa ei ollut niin kova, mutta ihan tarpeeksi kova kumminkin. Siellä riisuttiin lapset ja teini-ikäiset ikävä kyllä kaikesta normaalista, hän kertoo. Luotonen on onnistunut nousemaan lapsuutensa ja nuoruutensa synnyttämästä häpeästä sekä myöhemmin elämäänsä leimanneesta alkoholismista ja antamaan anteeksi. Syksyllä hän julkaisi elämäntarinaansa pohjautuvan esikoiskirjan Armahdetut pölkkypäät. – Kirjan nimi oli työnimi, joka jäi. Pölkkypäitä olemme me kaikki. Pienessä kilvoittelussa pölkkypäät kolisevat vastakkain, mutta voivat antaa toisilleen anteeksi. Etusivulta takasivulle asti se on kirjassani jonkinlainen teema. Kirjan kirjoittaminen on ollut keino antaa anteeksi ja kohottaa omaa arvoa, jotta tasa-arvo toteutuisi, hän sanoo. Luotonen kuvailee varhaislapsuutensa olleen hyvä. Poika adoptoitiin kaksivuotiaana turkulaiseen perheeseen ainoaksi lapseksi. Kaikki sujui hyvin, kunnes perheen äiti kuoli Luotosen ollessa kymmenvuotias. Isä lähti omille teilleen, ja poika jäi isoäidin hoiviin. – Mummulla oli sydänvaivoja, joihin hän sai morfiinia. Pullo oli minun hallussani, koska hänen haltuun sitä ei voinut antaa. Pian sydämestä alkoi ottaa vähän väliä, kun morfiinista tuli niin hyvä olo. Koulussa opettajien ja minun välilleni oli tullut erimielisyyksiä, ja tein kauppaa isoäidin kanssa. Hän kirjoitti minulle poissaolopapereita ja palkitsin hänet morfiinilla, Luotonen kertoo. Koulupinnauksen takia Luotonen joutui 12-vuotiaana ”pirunsaarelle” Kulhoon, jossa toimi kasvatuslaitos pojille vuosina 1925–68. Kirjassaan hän kuvailee kaunokirjallisessa muodossa rajujakin kokemuksiaan laitoksessa. – Yhtään en ole värikynällä vetänyt, vaan päinvastoin kaikkein häpeällisimmät asiat olen jättänyt kokonaan kertomatta. En halua, että lukijat sanovat, ettei noin ole millään voinut tapahtua. Ei se ihan keskitysleiriin ollut rinnastettavissa, mutta määrätyiltä osin ei myöskään ollut kaukana, kun ottaa huomioon, että se kohdistui lapsiin, hän sanoo. Uudenkaupungin kirjastossa järjestettiin keskiviikkoiltana keskustelutilaisuus Luotosen kirjasta. Yksi yleisön kysymyksistä koski sitä, syntyikö 32-paikkaisessa poikakodissa ehkä veljellisiä suhteita. – Kun olosuhteet ovat rajut, on merkillistä, miten siitä saattaa muodostua raukkamainen yhteisö. Jokainen alkaa huolehtia omastaan, ja alkaa tulla ikäviä piirteitä esiin. Täällä me kutsumme sitä koulukiusaamiseksi, hän sanoo. – Mutta ei kirjassa toki ole pelkästään surullisia asioita, vaan lukiessa voi hymyilläkin välillä.