Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Taivassalon Motin juoksuhauta sai uutta eloa

Elo tää juoksuhaudoissa on, ja niin edelleen laulettiin Usko Kempin sanoittamaa venäläisperäistä valssia jatkosodan vuosina Suomessa. Nyt tätä valssia voi hyvällä mielellä laulaa myös Taivassalossa, jossa Motti-tukikohdan, Ketarsalmen korsun yhteydessä olevan juoksuhaudan hirsikerrat on uusittu. Eversti Matti Aarnion eli Motti-Matin mukaan Taivassalon tukikohtaa ei ole nimetty, vaikka niin saattaisi olettaakin. Rakennuslupa Ketarsalmen Motille myönnettiin 1991 ja rakennustyöt valmistuivat seuraavana vuotena. Korsun ja siihen liittyvän lyhyen juoksuhaudan rakentaminen lähti alkuun edesmenneen kamreerin Olavi Mäkelän aloitteesta. Kunta vuokrasi Motin vaatiman maa-alueen, piirustukset laati taivassalolainen rakennusmestari Markku Vuorinen ja puutavarat lahjoitti koko hankkeen perustajiin kuulunut Onni Laukkanen . Motti on louhittu kallioon, ja louhintatöihin ovat osallistuneet sekä Porin Prikaatin pioneerikomppania että Taivassalon kotiseutuaktiivi Tarmo Päivärinta . – Minä olin aikoinaan kaivurin kanssa kaivamassa tätä juoksuhaudan kuoppaa. Työnjohtajana täällä oli Aarne Peltomaa , mutta rakennustoimikunnan nelihenkisestä jäsenistöstä ei taida enää olla ketään hengissä, muistelee Päivärinta. Pohjois-Euroopan talvi on tuulinen mutta vähäluminen ainakin nyt tammikuussa. Ketarsalmen Kievariin ollaan menossa kahville ja jutustelemaan, mutta vastaan tuleva kievari-isäntä Pertti Kunnasvirta kertoo palvelutarjonnan vetävän henkeä tammikuun ajan. – Ai sellaisilla asioilla olette, toteaa Kunnasvirta, kutsuu sisään ja lähtee kahvin keittoon. Motti-korsussa on vietetty hääöitä, ja Kunnasvirta muistelee taannoista merisotaharjoitusta, johon osallistunut Nato-upseeri yöpyi Kievarissa. – Se mies kuvasi ahkerasti korsun edessä olevaa isompaa tykkiä. Ihmettelin sitä, kunnes huomasin, että piipussa oli kirjosiepon pesä. Aikoinaan puolustusministerinä toiminut Elisabeth Rehn vieraili Motissa. Vierailun rekvisiitaksi hankittiin alkuperäinen Lotta-puku. – Se oli kuitenkin niin pieni, ettei siihen tahdottu käyttäjää löytää. Joku kunnan naistyöntekijöistä kuitenkin havaittiin mallintyöhön sopivaksi, ja hän sai esittää ministerille sota-ajan lottaa, muistelevat Tarmo Päivärinta, Anssi Suinila ja Pertti Kunnasvirta.