Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Näyttelyssä kuuluu aina olla omakuva – Rauno Luttisen värit valloittivat Vehmaan kirjaston uuden näyttelytilan

Vehmaan kirjaston laajennusosan ensimmäisen kuvataidenäyttelyn pitää pyhärantalainen Rauno Luttinen . Uuden näyttelytilan seinille mahtuu parikymmentä maalausta, jos ne ripustaa ranskalaisittain kahteen kerrokseen. Luttinen toi näyttelyyn tuoreita teoksia, joita hän on maalannut Vehmaan näyttely mielessään. – Teen maalauksia vanhojen valokuvien mukaan, mutta valokuvaajan kanssa en kilpaile. Irrotan kuvan mustavalkoisesta maailmasta ja lähden ekspressiiviseen ilmaisuun, hän kertoo. Mukana on kuvauksia vesiliikenteestä Rautilassa, maisemia ja kivityömiehiä. Maalaus Vehmaan kirkosta syntyi valokuvien pohjalta, joita Luttinen poikkesi itse ottamassa matkallaan Turkuun. – Tyylini on ekspressiivinen eli se tulee täältä sydämestä, sisältä. Siinä ei paljon pikkutarkkuutta siedetä, hän kuvailee. Maalauksissa on nähtävillä vaikutteita hänen suurilta ihanteiltaan, Yrjö Saariselta ja Edvard Munchilta . Vehmaan lisäksi maalaksissa on näkymiä Turusta, Raumalta ja vaikkapa Budapestistä. Muotokuvissa esiintyvät Roope Aaltonen , Sirpa Ikala-Suomalainen ja Tuula Amberla , joilla on kytköksiä paikkakunnalle. – Ja omakuva täytyy aina olla mukana. Moni kysyy, mitä varten maalaan omakuvia, ja kyllähän itserakkaus on se tärkein syy. Antakaa anteeksi, narsismi kuuluu taiteilijoille, Luttinen sanoo pieni pilke tuikkien silmäkulmassa. Omakuvien maalaamiseen on toki omat käytännön syynsä. – Malli on aina lähellä ja tekee juuri niin kuin minä käsken. Mallin voi myös laihentaa tai lihavoittaa, kaikki on luvallista. Tärkeintä on se, että omakuvassa pystyn ilottelemaan, kun ei tarvitse miettiä, mitä tilaaja ajattelee, hän kuvailee. Rauno Luttinen kertoo maalaavansa jatkuvasti ja päivittäin. Yksi maalaus tulee aina kokonaan valmiiksi ennen kuin hän aloittaa seuraavan. – Akryylimaalit kuivuvat nopeasti. Olen minä joskus yrittänyt öljyä, mutta siitä ei ole tullut yhtään mitään. En jaksa odottaa värien kuivumista, hän sanoo. Luttisen töitä on Vehmaan jälkeen näytillä seuraavaksi Saksassa. Vehmaan näyttely on avoinna tammikuun ajan kirjaston aukioloaikoina.