Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Yhteisen arjen onni

Kun sairastuu vakavasti tai pysyvästi, ei muuta kaipaa kuin tavallisia terveitä päiviä. Ihminen tajuaa arkipäiväisen arjen arvon parhaiten, kun sen on menettänyt. Tai vasta sitten: olivatpa ne onnen päivät! Suomalaiset ovat viime vuosina olleet vaivautuneita, kun maatamme on väitetty maailman onnellisimmaksi. Monien on tehnyt mieli väittää vastaan ja monet ovat joka tapauksessa halunneet selittää, että paljon on täällä pielessäkin. Eihän tämä mikään paratiisi, kultakaupunki tai taivaallinen Jerusalem ole. Tavallisen hyville päiville meillä on silti tavallista paremmat edellytykset. Aika vähän tarvitsee pelätä, kun muuhun maailmaan vertaa. Itsenäisen Suomen satavuotinen historia on aikamoinen menestystarina. Vaikka kuinka väittäisi vastaan tai selittäisi, näin se nyt vain on. Hyvinvointiyhteiskunta ei kuitenkaan takaa, että ihminen voi hyvin. Se antaa kyllä onnellisuudelle pohjaa ja perustaa, mutta itse koettu onni on konstikas juttu. Sananlaskun mukaan ”onni tulee eläen eikä ostaen”. Ihmisen suurin onni on katsoa toisen hyväksyviin kasvoihin. Niin kuin myös tästä lehdestä nähdään, kysymys onnellisuudesta kääntyy piankin toisiin ihmisiin. Onnea on yhdessä eletty ja jaettu arki. Ihmisen kuuluu kuulua yhteen. Tästäkin näkökulmasta evankeliumeita kannattaa lukea. Jeesus oli selvästikin ottanut asiakseen tuoda syrjään joutuneita ihmisiä toisten yhteyteen. Jotkut olivat sivussa sukupuolensa, ikänsä tai uskontonsa takia. Joidenkin syrjäyttämisen syynä saattoi olla sairaus tai elämäntapa. Niin tai näin, Jeesus antoi ihmiselle arvon ja saman tien armon. Vaikka psykohistorioitsija Juha Siltala ei tässä kuvaakaan Jeesuksen toimintaa, hän osuu naulan kantaan myös sen suhteen: ”Jos tiedostamaton minuus kokee tunnistuksen, se koetaan armona.” Jeesus-kertomukset ovat jokseenkin dramaattisia ja armonkokemukset tämän myötä vahvoja. Hyvä niin, koska emme me niitä muuten kertaisi emmekä muistaisi. Opetus jäisi saamatta ja soveltaminen omaan elämänpiiriin tekemättä. Nasaretilaiskertomusten dynamiikka ei kuitenkaan poikkea vakkasuomalaisistakaan elämäntarinoista. On ylipäänsä niin, että kun ihminen katsoo toisen hyväksyviin kasvoihin, tietoisuus – ja ilo – omasta arvosta on syttyäkseen. Tämä on kuin onkin armonkokemus, jopa hengellisessä mielessä. Kääntäen on aika pirullista ja nääntävää jäädä yksin. Sellainen yhteiskunta masentaa, josta kokee olevansa osaton. Voi olla, että tällainen vierauden kokemus on lisääntynyt, kun maailma on monimutkaistunut: yksinäisyys tihenee, jos elää elämää, jota ei enää ymmärrä. Hyvinvointiyhteiskunnan ihminen voi hyvin, kun hän tajuaa, että hänellä on paikkansa maailmassa ja muiden mielessä. Niin kuin sosiologian klassikko Norbert Elias kirjoitti: ”Yritys löytää yksilön elämästä merkitystä, joka olisi riippumaton siitä, mitä hänen elämänsä merkitsee muille, on aivan turhaa.” Onni tulee tavallista tuttua arkea yhdessä eläen. Suomalaisten, varsinaissuomalaisten ja vakkasuomalaisten arkipäivän onnellistaa katsominen toinen toistensa hyväksyviin kasvoihin. Kaarlo Kalliala Turun arkkihiippakunnan piispa   Kirjoittaja on Vakka-Suomen Sanomien 70-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen Vieraileva päätoimittaja.