Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

U:gin jätehuoltoratkaisu valtuustoon – Kaupunginhallituksessa jätettiin kolme eriävää mielipidettä

Uusikaupunki teki lokakuussa aiesopimuksen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) osakkuudesta. Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle, että se hyväksyy lopullisesti liittymisen yhtiöön. Ratkaisu ei syntynyt yksimielisesti. Keskustelun alussa Mauri Kontu (kesk.) ehdotti Birgitta Runolan (kesk.) kannattamana, että asian käsittelyä siirrettäisiin. Asiasta äänestettiin ja äänin 8– 3 käsittelyä päätettiin jatkaa. Kontun ja Runolan lisäksi siirtoa kannatti Sami Virtanen (ps.). Käsittelyn jatkuessa Runola esitti, että Uusikaupunki ei liittyisi LSJH:n osakkaaksi. Runolan ehdotus hävisi jälleen äänin 8– 3. Yhtiöön liittymistä vastustivat samat kolme kaupunginhallituksen jäsentä, jotka olivat siirtämisen kannalla. Kontu, Runola ja Virtanen ovat vastustaneet LSJH:n osakkuutta johdonmukaisesti, sillä he äänestivät myös aiesopimusta vastaan kaupunginhallituksessa lokakuussa. Kun kaupunginjohtajan esitys asian viemisestä valtuustoon voitti nyt äänestyksen, Mauri Kontu, Birgitta Runola ja Sami Virtanen jättivät asiasta eriävän mielipiteen.   Valtuustolle esitetään, että se hyväksyy liittymisen Lounais-Suomen Jätehuoltoon osakkaaksi sekä siirtää jätehuollon palvelutehtävät yhtiölle 1.1.2021 alkaen. Uudellekaupungille on varattu paikka yhteisen jätehuoltolautakunnan jäsenenä. Lautakuntapaikka ei ole ollut läpihuutojuttu, sillä Turun kaupunginhallituksessa vihreät vastustivat aluksi Uudenkaupungin lautakuntapaikkaa sillä perusteella, ettei Naantalin kaupungillakaan ole lautakunnassa omaa paikkaa. Vihreät arvelivat myös Turun vaikutusvallan lautakunnassa vähenevän. Lopulta Turun kaupunginhallitus päätti hyväksyä osaltaan Uudenkaupungin lautakuntapaikan. Uusikaupunki on tehnyt jätehuollossa vuosittain alijäämää. Vuonna 2018 alijäämä oli 118 000 euroa. Selvityksen mukaan kaupunki pääsee LSJH:n osakkaana alijäämästä eroon, kun toiminnot siirtyvät yhtiölle. Yhtiön osakkuutta on perusteltu myös sillä, että yhtiössä on tutkimus- ja kehittämistoimintaa, jonka myötä kaupunki pääsee mukaan muun muassa erilliskeräyksiin sekä Siira-palveluihin. Uusikaupunki ei maksa liittymisestä sillä kaupungin jätehuoltotoiminnan liikearvo tulkitaan apporttiomaisuudeksi, joka siirrettäessä Lounais-Suomen Jätehuoltoyhtiöön oikeuttaa saamaan osakepotin ja omistajuuden. Sen arvo on 607 152,25 euroa. Uudenkaupungin osuudeksi yhtiön osakekannasta tulee 2,35 prosenttia.