Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Positiivisella asenteella uudessa maassa

Mietoisissa asuva 38-vuotias Tom Termaat rakastaa synnyinmaataan Hollantia, mutta on päättänyt kasvattaa vahvat juuret Suomeen. Siinä auttaa perhe ja jalkapalloharrastuksen mukanaan tuomat kontaktit. Tom on asunut myös Englannissa, Kyproksella ja Belgiassa, joten uuteen kulttuuriin sopeutumisesta oli kokemusta. Silti hän myöntää että integroituminen Suomeen vei aikaa ja ensimmäiset vuodet olivat vaikeita. Hän muutti Mynämäkeen vuonna 2005 äitinsä ehdotuksesta. Tomin eno oli jo täällä, ja hänellä yritys VST Works Oy. Tom meni sinne töihin ja asuikin enonsa luona ennen kuin muutti yhteen nykyisen avovaimonsa Heidi Karjalaisen kanssa. Kulttuurierot tosin johtivat suhteen alkuvaiheissa hengähdystaukoon. – Sen aikana päätin, että olen valmis sitoutumaan ja että Heidi on se, jonka kanssa haluan olla hyvässä ja pahassa, ja että ehkä minunkin pitää vähän muuttua. Ja onneksi hän vielä avasi minulle oven, Tom hymyilee. Monenlaisia dramaattisiakin elämäntilanteita on pariskunnan eteen tullut, mutta nyt he ja lapset Emma , Mia ja Tony , asuvat Mietoisissa omakotitalossa, joka oli Heidin lapsuudenkoti.   Perheen valintoihin on vaikuttanut paljon Tomin hollantilainen tapa ajatella, että jos jotain haluaa, sitä pitää rohkeasti tavoitella. Näin hän esimerkiksi rohkaisi Heidiä kouluttautumaan erikoismaalariksi ja perustamaan oman yrityksen, jossa Heidi nyt tekee töitä pääasiassa Pernon telakalla. Tomin ensimmäiset seitsemän vuotta Suomessa kuluivat tehtaalla Roukkulissa pitkiä työpäiviä tehden, eikä sosiaaliselle elämälle jäänyt aikaa. – Sitten ajattelin, että haluan tutustua paremmin kulttuuriin ja nähdä, että on muutakin Suomea kuin Mynämäki, vaikka se onkin laajempi kuin Amsterdam, Tom nauraa. Niinpä hän päätyi Heidin ystävän kautta rakennustöihin. – Ensimmäisellä hirsitalotyömaalla minun käskettiin tehdä moottorisahalla karapuu. En tiennyt mikä se on enkä ollut koskaan pitänyt käsissäni moottorisahaa, eli ihan perusteista lähdettiin liikkeelle. Mutta hänellä oli motivaatiota, intoa oppia uutta sekä se tärkein: positiivinen asenne. Nyt hän osaisi rakentaa hirsitalon vaikka yksin.   Ensimmäisen tyttären Mian ja parin vuoden päästä Emman synnyttyä perheessä päädyttiin siihen, että Tom jää kotiin ja Heidi panostaa maalausyritykseensä. Isän ja äidin roolit sujuvat kummaltakin, ja parhaillaan eletään ruuhkavuosia, jolloin ehditään välillä tehdä vain läpystä vaihto kotiovella. Tom on palannut enon yritykseen, koska Mynämäestä löytyi tärkeä mutta myös paljon aikaa vievä harrastus. Perheen poika Tony ryhtyi harrastamaan MynPa:ssa jalkapalloa. Aluksi kentän laidalle meni aina Heidi, mutta lopulta myös Tom. Hän päätyi auttamaan, kun huomasi että harjoituksissa tarvitaan apua juniorien kurinpidossa. – Lapset tykkäsivät energiastani, mutta siinä vaiheessa en vielä itse osannut valmentaa. Päätinkin että paras tapa oppia on pelata itse ja liityin edustusjoukkueeseen. Rakastan jalkapalloa, ja itse asiassa siinä vaiheessa oikein harmitti, sillä olin asunut Mynämäessä jo 8 vuotta enkä ollut tiennyt koko joukkueesta. Hauska huomio oli, kun Tom näki että MynPan pelaajilla on oranssit pelipaidat, kuten Hollannissa. – Nauroin että minähän saan oman kansallisen joukkueeni täällä. Tom valmentaa 05-poikia sekä toimii seurassa valmentajavastaavana eli pyrkii auttamaan muitakin joukkueita. Hän on myös kouluttautunut. – En tiedä vielä mihin tämä minut johtaa, mutta viime vuonna suoritin UEFA:n B-lisenssin. Tämänhetkinen tavoite on kasvaa oman junnujoukkueen mukana. – Haluan inspiroida heitä sitoutumaan, sillä se on jopa tärkeämpää kuin lahjakkuus. Urheilun ja tiimin hienous on se, että se opettaa vastuullisuutta mutta antaa paljon, esimerkiksi kaveruutta. Miten minäkään olisin ilman jalkapalloa ikinä oppinut tuntemaan näitä ihmisiä Mynämäestä, Taivassalosta, Vehmaalta tai Nousiaisista?   Kotikielenä on englanti ja suomi, jota Tom alkoi puhua vasta lähdettyään rakennustyömaille. Vieläkään hän ei halua käyttää niukkaa vapaa-aikaansa kieliopin opiskeluun, mutta ymmärtää kyllä suomea ja käyttää sitä itsekin tarvittaessa. Kielimuuri on olemassa, sillä moni suomalainen ei uskalla puhua englantia, koska pelkää sanovansa väärin. Tomiin tutustuneilla muuri on madaltunut, kun he ovat huomanneet ettei hän kritisoi. Alkuaikoina Mynämäessä Heidi oli se joka pysähteli kaupassa juttelemaan kaikkien kanssa, ja Tom ihmetteli että mikä kestää. – Nyt se on kääntynyt toisinpäin, Heidi nauraa.   Vaikeinta on ollut sopeutua Suomen vuodenaikoihin. – Sää on välillä aivan brutaalia. Hollannissakin on tuulista ja märkää, mutta sää on ennustettavaa. Suomalaiset ovat hiljaisempia, mutta Tomin mielestä se on myös etu: – Sanotte siis vähemmän tyhmiä asioita ääneen. Hän toivoo silti enemmän avointa kommunikaatiota ja tunteiden näyttämistä. Suomessa jokainen miettii ongelmaansa yksin, vaikka naapurilla voisi olla siihen heti ratkaisu, kun vain kysyttäisiin. – Vain kommunikoimalla kehitämme itseämme ja toisiamme, Tom painottaa. Isoin virhe on ”arvostella kirja kansien perusteella”. – Koska puhun hassusti suomea, minua on luultu virolaiseksi. Kun olen kertonut olevani hollantilainen, ilme on kirkastunut. No, mitä jos olisinkin ollut virolainen, olisiko reaktio ollut samanlainen? Sama henkilöhän minä silti olen.   Vakka-Suomen Sanomat kutsuu juhlavuotenaan joka kuukausi yhden Vierailevan päätoimittajan, joka pääsee vaikuttamaan lehden sisältöön. Vieraileva päätoimittaja antaa toimituksellemme 2-3 aihetta, joista tehdään juttuja. Tammikuun 2020 vierailevana päätoimittajana on ollut piispa Kaarlo Kalliala . Tämä juttu on tehty hänen aihevalintansa pohjalta.