Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Juuret ovat yhä Karjalassa – Kirsti Lahtisen vanhemmat asettautuivat evakkoina asumaan Vehmaalle

Kirsti Lahtinen katselee talon ikkunasta ulos. Postitien varrella Vehmaalla on kotitalo, jonka hänen isänsä aikanaan rakensi. Tässä pihapiirissä Kirsti opetteli kävelemään ja leikki veljien ja naapurin lasten kanssa.   – Kunhan saisin pitää kotini, hän sanoo.   Talo ja sen pihapiiri ovat rakkaita, silti sydänsopukassa tuntuu tärkeältä aina myös toinen paikka: – Kun vuonna 1990 menimme vanhempieni kanssa ensimmäisen kerran käymään Karjalassa, Metsäpirtin Vaskelan kylässä, se kosketti hyvin syvältä. – Talo oli poltettu, mutta pelloissa kasvoi perunaa ja isä oli hyvin tyytyväinen, että pellot oli hoidettu. Ajattelin sillä hetkellä, että täällä ovat minun juureni. Tämä voisi olla minun kotitieni, Kirsti kertoo ja silmät kostuvat. Kun on evakkojen lapsi, juuret ovat siellä, mistä vanhemmat ovat lähtöisin.   Kirstin vanhemmat, Saima ja Johannes Lahtinen , joutuivat lähtemään Karjalasta kaksi kertaa. Heidän mukanaan kulki myös Johanneksen äiti. Kun he palasivat ensimmäisen lähdön jälkeen, isä rakensi vanhempiensa kotipaikkaan uuden talon. – He eivät ehtineet asua talossa päivääkään, kun oli taas lähdettävä. Lähtiessä äidillä oli eri pari kengätkin. – Nykyihmiset eivät voi ymmärtää, kuinka vähän evakoilla oli tavaraa lähtiessään. Vanhempien taival kulki lopulta halki Suomen.   Kirstin vanhin veli oli syntynyt Karjalassa, Kirsti syntyi Suonenjoella. Sitten lehdessä oli ilmoitus, että Vehmaalla on myynnissä Puotilan kartano. Samalta kylältä lähteneet evakot tuumasivat, että lähdetään yhdessä talokaupoille.   – Miehet tulivat Vinkkilään, asuivat matkustajakodissa ja hieroivat viikon kauppoja. Siihen aikaan lainaa sai helposti. Pankinjohtaja oli juna-asemalla vastassa tarjoamassa lainaa, Kirsti kertoo perheensä tarinaa.   Suonenjoella oli vielä yksi tehtävä hoidettavana ennen muuttoa Vehmaalle. Vanhemmat halusivat lapselleen, Kirstille, kasteen ennen pitkää muuttomatkaa.   – Isä oli ortodoksi, mutta ortodoksipapin olisi saanut vasta kahden viikon päästä. Isä päätti sitten, että kun äiti on luterilainen, luterilainen pappi saa kastaa lapsen.   Niin Kirstistä tuli luterilainen.   – Me olimme ekumeeninen perhe. Isä oli ortodoksi, samoin kaksi veljeäni, äiti, minä ja nuorin veljistäni olimme luterilaisia. Meille asia ei ollut mitenkään vaikea, mutta sivullisille se usein oli.   Vehmaalla ortodokseja ei katsottu hyvällä. Veljiä haukuttiin ryssiksi. Lahtisilla oli kuitenkin tukenaan yhteisö – Metsäpirtistä yhtä aikaa lähteneet evakot, jotka myös olivat ortodokseja.   – Vanhempieni oli helppo sopeutua tänne, kun heillä oli vahva oma yhteisö, vaikka emme alussa olleetkaan paljon vehmaalaisten kanssa tekemisissä.   Kirsti itse myöntää kokeneensa pitkään vierauden tunnetta.   – Vielä työelämässäkin minulle sanottiin, että sinä kun olet niitä siirtolaisia. Se tuntui pahalta.   Kirsti Lahtinen on rakentanut koko elämänsä Vehmaalle. Kun ystävät lähtivät töihin Turkuun, Kirstikin käväisi Turussa, mutta palasi nopeasti takaisin Vehmaalle.   – Kun kävelin tieltä paljain jaloin pihaan, ajattelin, että tänne minä sittenkin kuulun.   Lahtinen asui pitkään Vinkkilässä. Aviopuolison kanssa he päättivät muuttaa Kirstin kotitaloon, kun vanhemmat muuttivat kerrostaloon. Puutarha on Kirstin silmäterä.   – Mieheni tykkäsi laittaa ruokaa, minä puuhailla pihassa. Mies tuli välillä sanomaan, että tulehan syömään, hän kertoo hymyillen.   – Jäin tähän sitten yksin vuonna 2008. Se oli raskas vuosi. Ensin äiti kuoli, sairastuin ja sitten vielä mies kuoli. Se vuosi meni sumussa.   Evakkomatkalta on tarttunut mukaan sinnikkyys. Evakkojen tytär on tottunut elämään nuukasti ja rakastaen niitä, jotka kulkevat rinnalla elämäntaipaleella.   – Ennen ihmisillä ei ollut paljon mitään, silti oltiin onnellisia.   Kirsti Lahtinen miettii usein niitä, jotka nyt muuttavat muualta Suomeen.   – Kun tulee muualta, on vaikea hakeutua paikkakuntalaisten joukkoon. Vierauden tunne on niin vahva. Heidät pitää ottaa mukaan.   Vakka-Suomen Sanomat kutsuu juhlavuotenaan joka kuukausi yhden Vierailevan päätoimittajan, joka pääsee vaikuttamaan lehden sisältöön. Vieraileva päätoimittaja antaa toimituksellemme 2-3 aihetta, joista toimitus tekee juttuja. Tammikuun 2020 vierailevana päätoimittajana on ollut piispa Kaarlo Kalliala . Tämä haastattelu on tehty hänen aihevalintansa pohjalta. Johannes Lahtinen lähti talvisotaan Metsäpirtin osastossa 30.11.1939 ja haavoittui joulukuun lopussa. Saima ja Johannes Lahtinen vihittiin juhannuksena 1940. Sotien välissä Johannes oli linnoitustöissä Lappeenrannassa, Saima asui Lauritsalassa. Jatkosodassa vuonna 1941 Johannes loukkaantui. Elokuussa 1942 hänet palautettiin rintamalle Syvärille. Sodan jälkeen Saima ja Johannes muuttivat ensimmäisen lapsensa kanssa Suonenjoelle, jossa Kirsti syntyi. Vehmaan Puotilaan perhe muutti marraskuussa 1945. Talo Postitien varteen valmistui 1948.