Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Suomi-sarja, to be or not to be?

Taaksepäin salibandyn kakkosen rankingia selaillessa peilautuu haalistuneista muistikirjoista mynämäkeläisen SBS Wirmon kiistaton asema sarjan piikkipaikoilla. Tuoreimmassa muistissa on edelliskauden runkosarjan ylivoimainen voitto, jonka jälkeen viime vuoden kahinoissa lunta tuli tupaan kauden päätyttyä jo runkosarjaan. Puimurien päänahka onkin ollut vuodesta toiseen tavoiteltavaa riistaa ja jahtimiehet ovat taas ajankohtaisesti liikkeellä. Kuusen koristeluun ryhdyttäessä mynämäkeläiset eivät ole luopuneet paalupaikastaan kuin kertaalleen. Tämänkertaisen menestyksen takuumiehinä voitaneen pitää valmentajavelho Petri Seppistä tonttujoukkoineen. Satavarmasti miehellä on muistissaan vielä äkkilähtö Rauman kanaalin rannalta, joten työkalupakista on jouduttu kaivamaan sähköisten fläppien rinnalle perinteisemmät työkalut ruuvipuristimesta sorkkarautaan. Kinkulla herkuttelun sijaan wirmolaisten on varauduttava suojelemaan reviiriään kovassa nosteessa olevien Forssan Suuppareiden, paraislaisen SC Wolvesin ja porilaisen PiTun huohottaessa niskan takana. Vehmaalaisen UHV Bullsin kausi on mennyt odotusten mukaisesti: parrasvaloissa lamput eivät ole liiemmin syttyneet. Nuorennusleikkauksen läpikäyneen tiimin GM Tino Laine puki päälleen jopa härkäviitan piiskatakseen joukkueensa sellaiseen kuosiin, että päämäärä sarjassa pysymiseen on vielä omissa käsissä. On sangen selvää, että ryhtiliikettä pitää löytyä, etteivät jalanjäljet keväthangessa johda mustaan aukkoon, josta paluu voi olla vaikeaa. Tällöin vaarassa on, että aina niin täpötäyden katsomon penkeille mahtuu pitkäkin mies pötkölleen. Uskottava on, että moraalisesti korkea joukkue saavuttaa itselleen asettamansa tavoitteet suuremmin hötkyilemättä. Sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutunut, liigasta kakkoseen persliukunut Rauman Salba on alkuvaikeuksien jälkeen hinannut itsensä sarjan tasaiseen keskikastiin. Minkään joukkueen ei missään tapauksessa kannata ylenkatsoa raumalaisia, sillä ryhmä on joka tapauksessa varteenotettava vastustaja mille joukkueelle tahansa sarjan vanhetessa. Kevätkauden päätteeksi on tarjolla kaikille uutta porkkanaa, kun kaavoihin kangistunut emoliittokin on herännyt rikastuttamaan kakkosdivisioonaa luomalla uuden sarjasysteemin, Suomi-sarjan. Sarja perustetaan nykyisten divarin ja kakkosdivisioonan väliin, johon länsirannikon runkosarjan neljä kärkijoukkuetta kauden päätteeksi automaattisesti kapuaa. Sarjan viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneetkin karsivat paikasta Suomi-sarjaan yhdessä Pohjanmaan joukkueiden kanssa. Sitä ennen taistellaan toki alueellinen pudotuspelisarja, jonka voittaja kokeilee siipiään divarikarsinnassa. Nähtäväksi jää, mitä ja missä sarjoissa vakkasuomalaisittain ensi kaudella sählypalloja pyöritellään.