Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Kustavin Savipajan ympäristö muuttui synkäksi fantasiamaailmaksi

Kustavin Savipajan pihamaa muuttui tänään synkäksi fantasiamaailmaksi, kun joukko elokuvan ystäviä kokoontui sinne kuvaamaan elokuvaa. Negorhanin Legenda: Pelgir -elokuvaa, kuvattiin neljänä eri päivänä Kustavissa. Elokuva on trilogian päätösosa. – Teemme kokopitkää elokuvaa. Trilogian ihan ensimmäistä osaa lähdettiin tekemään vuonna 2014. Silloin oli vielä ajatuksena tehdä vain yksi elokuva, mutta tarina vain kasvoi ja tulikin uusia ideoita, Negorhanin Legenda -trilogian kaikkien kolmen osan ohjaaja-käsikirjoittaja Ilmari Nera kertoo. Elokuvan kolmannen osan varsinaiset, noin viisi viikkoa kestäneet kuvaukset, on tehty viime kesänä Turussa ja lähiympäristössä. Talvikuvaukset sijoitettiin Kustaviin. – Isäni on Kustavista kotoisin ja hänellä on täällä edelleen mökki, missä olen itsekin viettänyt paljon aikaa. Kustavi tuli heti mieleen, kun pohdittiin sopivaa pelto- ja saaristomaisemaa kuvauskohteeksi. Olemme kuvanneet mökin tuntumassa ja Savipajalla. Täällä Savipajalla suhtauduttiin projektiin heti hyvin myönteisesti, kun kysyimme kuvausmahdollisuutta, elokuvan tuottaja Onerva Leino kertoo. Koko elokuva tehdään talkooperiaatteella. Mukana on niin elokuva-alan opiskelijoita kuin alasta ja elokuvista kiinnostuneitakin. – On ollut ilo huomata kuinka mukavasti olemme saaneet väkeä tähän tuotantoon mukaan, Ilmari Nera sanoo. Ensimmäistä vuottaan elokuva-alaa taideakatemiassa opiskeleva Ilmari Nera sanoo oppineensa projektiensa aikana koko ajan lisää. Negorhanin Legendan kolmannessa osassa työryhmä on ollut suurempi kuin aiemmissa. Jotkut ovat tuotannossa mukana ihan ensimmäistä kertaa, ja jotkut ovat olleet tekemässä kaikkia trilogian kolmea osaa. Yksi heistä on pääosaa trilogian viimeisessä osassa esittävä näyttelijä Kasperi Arvola . – Mukavaa on ollut, Kaperi sanoo. – Viitisenkymmentä henkilöä meillä on nyt ollut mukana tuotannossa, Onerva Leino kertoo. Hän opiskelee elokuva-alaa taideakatemiassa toista vuotta. Kuvaukset saatiin elokuvan osalta eilen valmiiksi ja keväällä on edessä editointivaihe. Elokuva valmistuu kesällä ja se julkaistaan Youtubessa. – Vielä ei ole haikea olo, mutta kun leffa on valmiina Youtubessa, silloin tulee helposti tyhjä olo, Kasperi Arvola sanoo.